Ensimmäinen T-efektin luotsaama keskustelutilaisuus järjestettiin osana Tekstin talon Pride-viikon ohjelmaa keskiviikkona 26.6.
Suureksi iloksemme T-efekti valittiin mukaan Tekstin talon Pride-viikon ohjelmaan, ja pääsimme vetämään Draaman sateenkaari –keskustelutilaisuuden Tekstin talon Permantosalissa kesäkuun viimeisellä viikolla. Lämmin kiitos kaikille tilaisuuteen osallistuneille, sekä tietenkin Tekstin talolle tapahtumaviikon järjestämisestä.
Kulmanamme tapahtumaan oli keskustella ajankohtaisista näytelmäteksteistä, jotka tavalla tai toisella käsittelevät queer-teemoja. Olemme kirjoittaneet näytelmistä ja näytelmätekstien lukemisesta aiemminkin niin sivuillamme kuin myös Me teatteri, teatteri meissä -kirjassamme, joten kenellekään ei liene yllätys, että me haluamme omalla toiminnallamme nostaa näytelmäkirjallisuutta omana itsenäisenä taiteenlajinaan suomalaisen taide- ja kulttuurikeskustelun aallokkoon.
Jo tapahtumaa suunnitellessamme törmäsimme kuitenkin asian ytimeen: miten määrittelemme näytelmätekstien ajankohtaisuuden, kun näytelmätekstejä ei itsenäisinä teoksina juuri julkaista? No, määrittelemme sen tietenkin näkyvyyden kautta – ja näytelmätekstien näkyvyys riippuu siitä, missä ja milloin niitä esitetään. Vaikka haluaisimmekin käsitellä näytelmätekstejä teksteinä, sitoutuvat ne kuitenkin monella tavalla näyttämöön.
Näytelmäteksteistä puhuttaessa onkin tärkeää pystyä huomioimaan kaikki ne tavat ja alustat, joilla näytelmäteksti elää. Se elää painettuna tekstinä paperilla, se elää puhuttuna tekstinä kuunnelmassa, se elää esitettynä tekstinä näyttämöllä. Toisaalta juuri siksi näytelmätekstit ovatkin niin valtavan hedelmällisiä keskustelunaiheita: me voimme keskustella omista tulkinnoistamme itse tekstistä, ja me voimme keskustella ohjaajien tulkinnoista, joita olemme nähneet näyttämöillä, me voimme keskustella ohjaajien tekemien tulkintojen omista tulkinnoistamme ja niin edelleen. Näytelmätekstejä ja niiden elämistä ja olemista eri muodoissaan voisi analysoida loputtomasti, ja mikä olisikaan teatteritieteilijöille ihanampaa!
Erilaisia ja samanlaisia teemoja
Me valikoimme tapahtumaan kolme käsiteltävää tekstiä: Tony Kushnerin Angels in America, Heini Junkkaalan Homoäiti sekä Mike Bartlettin Cock. Näytelmäkirjallisuuden ja queer-kulttuurin jättiläinen Angels in America on tulossa Kansallisteatteriin syksyllä 2024, Cock ihastutti Teatteri Jurkassa keväällä 2024, ja vuonna 2018 Kansallisteatterissa kantaesitetty Homoäiti oli kuultavana kuunnelmamuodossa Yle Areenassa 2023-2024.
Jokainen näytelmä nosti keskusteluun myös uuden teeman. Angels in American kautta pohdimme queer-näytelmäkirjallisuuden poliittisuutta, sekä sitä, minkälainen rooli politiikalla on ylipäätään sateenkaariteemoja käsitellessä. Onko politiikan rooli liian suuri? Toisaalta, voiko sitä erottaakaan vähemmistöjen elämän käsittelystä? Yleisömme nosti esille tärkeitä näkökulmia esimerkiksi siitä, miten poliittisuudenkin kysymystä voi lähestyä useasta eri näkökulmasta, jakamalla sitä esimerkiksi makro- ja mikrotason politiikkaan. Lainsäädäntöön ja valtionjohtoon liittyvä poliittinen keskustelu onkin vain yksi makrotason näkökulma politiikan teemaan, kun taas mikrotason poliittisuutta voisi ajatella olevan vaikkapa sellaisen tarinan, jonka konflikti ei nouse queer-identiteeteistä ja niiden politisoimisesta – vaikkei poliittisuutta siis välttämättä voikaan niistä täysin irrottaa.
Keskeistä on miettiä myös sitä, kenelle teksti puhuu: kuka on sen lukija, kuka on esityksen yleisö? Etenkin silloin, kun teksti sisältää tarkoituksellisesti jopa lainsäädäntötasolla liikkuvaa poliittista argumentointia, kuten vaikkapa Angels in America, voi lukija tai katsoja miettiä sitä, mitä eri yleisöt saavat tästä poliittisuudesta irti. Se, mikä yhdelle yleisölle voi tuntua jo puuduttavalta, loputtomalta keskustelulta samoista makrotason poliittisen vallankäytön teemoista, voi toisenlaiselle yleisölle olla jotakin uutta ja maailmankatsomusta avartavaa.
Homoäidin myötä käsittelimme sitä, miten identiteetti rakentuu, näkyy ja miten yksi identiteetin osa vaikuttaa muihin. Onko ensisijaisesti äitiyttä käsittelevässä Homoäidissä queer-identiteetti täyttä sattumaa, vai onko se sittenkin olennainen osa äitiyden kokemusta? Keskustelussamme tulimme siihen tulokseen, että vaikka tämä monologiteksti käsitteleekin eniten juuri äitiyttä, ja on omistettu kaikille vanhemmille, on queer-identiteetti kuitenkin sellainen osa tätä äitiyden kokemusta, että koko teksti kaatuisi, jos tämän osa-alueen siitä irrottaisi.
Pohdimme myös sitä, miten näytelmäkirjailija voi pienilläkin valinnoilla rakentaa tekstiin tasoja. Homoäiti tekstin nimenä synnyttää lukijassa tai esityksen katsojassa helposti jo oletuksia siitä, minkälainen näkökulma äitiyteen tässä monologissa tulee olemaan. Kun homo-sana on nostettu otsikkotasolle, olettaa teoksen kokija helposti sen olevan teoksen keskiössä. Kun keskiössä onkin ennen muuta äitiys, on Junkkaala herättänyt varsin yksinkertaisella keinolla monologin lukijan, kuulijan tai katsojan pohtimaan identiteetin eri tasoja ja ulottuvuuksia sellaisesta näkökulmasta, joka tuntuu samaan aikaan sekä hyvin henkilökohtaiselta että hyvin samaistuttavalta.
Cock johdatti meidät keskustelemaan käytetystä kielestä. Vuonna 2009 kantaesityksensä saanut Cock on herättänyt vuosien varrella keskustelua siitä, onko siinä käytetty kieli bifobista, transfobista tai naisvihamielistä. Miten suhtaudumme näytelmäteksteissä käytettyyn kieleen? Onko näytelmän hahmojen käyttämä kieli reflektiivistä näytelmäkirjailijan käyttämästä kielestä? Pitäisikö näytelmien kieltä muuttaa vastaamaan nykypäivän keskustelukulttuuria?
Cockista keskusteleminen oli erityisen kiinnostavaa siitäkin näkökulmasta, että paikalla olleiden joukkio tuntui jakautuvan kolmeen osaan: niihin, jotka olivat lukeneet tekstin tai kuunnelleet kantaesityksen myötä siitä tehdyn englanninkielisen kuunnelman; niihin, jotka olivat nähneet Teatteri Jurkan esityksen, ja joille teksti oli siten tuttu suomeksi; sekä niihin, joille teksti ei ollut lainkaan tuttu. Keskustelimme siis tekstin käyttämästä kielestä lähteinämme kaksi eri kieliversiota – tästä huolimatta pääsimme pitkällekin sen sisällön pohtimisessa!
Myös tämä keskustelu nosti jälleen pöydälle kysymyksen siitä, kuka on tekstin vastaanottaja. Yksi yleisö voi saada käytetystä kielestä irti aivan eri asioita, kuin toinen. Yhdelle yleisölle vaikkapa queer-hahmon käyttämä haukkumasana kertoo jotakin keskeistä ensisijaisesti hahmosta: näin tämä sateenkaariyhteisön sisälle itsekin istuva hahmo suhtautuu muihin yhteisönsä ihmisiin. Toisenlaiselle yleisölle hahmon käyttämä slurrisana voi taas validoida ja vahvistaa slurrien käyttöä laajemminkin.
Lisää matalan kynnyksen keskustelua
75 minuuttia Tekstin talon Permantosalissa hurahti nopeasti. Jokaisesta tapausesimerkistä yksinään olisi voinut keskustella vaikka kokonaisen tunnin – ja tämä ajatus jaettiin niin meidän kuin yleisönkin kesken.
Tänä vuonna tuli 5 vuotta täyteen T-efektin taivalta, ja yksi keskeisimmistä tavoitteistamme on aina ollut esittäviä taiteita ja teatteria sekä niihin liittyviä taiteen muotoja koskevan keskustelun lisääminen. Nyt pääsimme vihdoin toteuttamaan ihan oikean keskustelutilaisuuden, ja iloksemme saimme huomata, että keskustelua todella syntyy. Draaman sateenkaari oli myös tapamme kokeilla sellaista keskustelutilaisuutta, jossa kaikkien teosten syvällinen tuntemus ei ollut minkäänlainen välttämättömyys tai edellytys osallistumiselle. Saimmekin keskusteluun kommentteja myös sellaisilta yleisön jäseniltä, joille kaikki tekstit eivät olleet tuttuja.
Me pyrimme aina siihen, että voisimme omalla toiminnallamme madaltaa kynnystä taidekeskusteluun osallistumiselle. Meidän nähdäksemme Draaman sateenkaari oli onnistunut ensimmäinen kokeilu tällaisesta keskustelusta aivan livenä.
Nyt voimmekin keskittyä suunnittelemaan seuraavaa.
Artikkelikuva: Kuvassa T-efektin Maria Hukkamäki ja Maura Minerva Draaman sateenkaari -keskustelutilaisuudessa Tekstin talolla 26.6.2024. Kuva: Sanni Martiskainen.
Paluuviite: Todellinen fantasia: Kansallisteatterin Angels in America on onnistunut sovitus – T-EFEKTI