Viime joulukuussa T-efektissä kerrottiin alkavasta kyselytutkimuksesta vastavalmistuneille teatterintekijöille. Tutkimus on nyt valmistunut. Kiitämme kaikkia kyselyyn vastanneita.
T-efektin toteuttaman kyselytutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa sitä, miten luovaa työtä tekevät, taiteellisesta teatterialan koulutuksesta hiljattain valmistuneet tai pian valmistuvat tekijät sanoittavat omaa tilannettaan koronapandemian aikana. Miten luovuuttaan pääsee toteuttamaan, kun alalla työskentely on vähintäänkin epävarmaa? Säilyykö taiteilijan yhteys omaan luovuuteensa ja taiteen tekemisen praktiikkaan, kun ala joutuu jatkuvasti rankkojen rajoitusten kohteeksi? Voivatko pandemia ja sen aiheuttamat rajoitukset olla jopa uusi mahdollisuus keskittyä omaan taiteelliseen prosessiin? Miten alan kohtaamat haasteet ovat vaikuttaneet erityisesti vastavalmistuneisiin alan uusiin tulokkaisiin? Minkälaisena nämä vastavalmistuneet taiteen tekijät näkevät oman tulevaisuutensa alalla?
Kyselyssä painotettiin vastaajien mahdollisuutta sanoittaa omia kokemuksiaan itse; tilastodatan keräämisen priorisoinnin sijaan kyselyssä ja tässä sen pohjalta kirjoitetussa artikkelissa pyritään antamaan vastavalmistuneille tilaisuus käyttää omaa ääntään ja kertoa omasta tilanteestaan. Kyselyaineistoa täydennettiin haastatteluin.
Koronapandemian vaikutuksia taiteentekijöihin on aiemmin tutkittu muun muassa Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Cuporen kyselyillä. OKM:n toukokuussa 2020 julkaistu kysely oli suunnattu kaikille taiteilijoille ja kartoitti heidän reaktioitaan kriisiin tuoreeltaan. Puolet kyselyn vastaajista koki toimintansa vaarantuneen olennaisesti pandemian seurauksena. Maaliskuussa 2021 OKM julkaisi toisen kyselyn koronapandemian seurauksista. Kyselyssä vastaajat raportoivat pandemian vaikutuksista taiteilijan ammatilliseen toimintaan siten, että 93 % kertoi työtilaisuuksien ja toimeksiantojen vähenneen tai peruuntuneen, 59 % koki taiteellisen työskentelynsä muuttuneen ja 9 % totesi vaihtavansa tai olevansa vaihtamassa alaa.
Cuporen tänä keväänä julkaiseman Taiteen ja kulttuurin barometrin tulokset osoittavat, että koronapandemia on lisännyt taiteilijoiden keskuudessa tunnetta arvostuksen puutteesta, epävarmuudesta ja eriarvoisuudesta. Vaikka suurin osa taiteilijoista näkee tulevaisuuden valoisana, löytyy nuorten taiteilijoiden kokemuksissa muita useammin epävarmuutta tulevaisuuden suhteen. Osa edellä mainituista tutkimuksista on mitannut myös pandemian talousvaikutuksia alaan. Lisäksi useat ammattiliittojen toteuttamat kyselyt ovat keränneet tietoja jäsenten muuttuneista työtilanteista ja toimeentulosta.
Myös Teatteri & Tanssi + Sirkus on nostanut esille tuoreiden teatterintekijöiden näkökulmia koronapandemiaan. Lehden numerossa 8/2021 vastavalmistuneet pääsivät ääneen artikkeleissa Koronaan valmistuneet nuoret näyttelijät osaavat etsiä omaa tietään ja Ruumiintunnolla rakenteita päin. Ensin mainitussa artikkelissa yksi haastatelluista, näyttelijä Anssi Niemi, kertoo opinnäytteensä esityksien siirtyneen ja harvenneen ja korona-ajan ajaneen hänet omien projektien valmistamiseen. Jälkimmäisessä jutussa nuoret dramaturgit muistuttavat ammattinsa ansaitsevan arvostusta epävarmoinakin aikoina.
Kysely toteutettiin keskellä yleisötilaisuuskieltoja
T-efektin kysely toteutettiin kyselylomakkeella neljän viikon aikana joulukuussa 2021. Kyselyn aikana vallinneeksi, etenkin teatterialaa koskevaksi pandemiakontekstiksi mainittakoon, että esimerkiksi Etelä-Suomen aluehallintovirasto kielsi kaikki yleisötilaisuudet sisätiloissa 23.12.2021 ja kielto tuli voimaan vielä kyselyn ollessa käynnissä. Vastaavia kieltoja tekivät myös muut aluehallintovirastot.
Kysely kohdennettiin teatterialan korkeakouluista vuosina 2019-2021 valmistuneille ja valmistuville opiskelijoille. Sitä levitettiin muun muassa korkeakoulujen avustuksella ja T-efektin omissa kanavissa. Vastauksia kyselyyn kertyi 14 ja vastaajat edustavat kolmea eri koulua ja viittä eri pääainetta. Vastaajien joukosta löytyi niin jo vuonna 2019 valmistuneita kuin pandemian aikana vuosina 2020 ja 2021 valmistuneita. Kyselyn lisäksi tätä artikkelia varten on haastateltu kahta kyselyyn vastannutta: vuonna 2019 valmistuneita Teatterikorkeakoulun entisiä opiskelijoita Anna-Sofia Tuomista ja Iira Halttusta.
Vastaajien joukosta löytyi niin jo vuonna 2019 valmistuneita kuin pandemian aikana vuosina 2020 ja 2021 valmistuneita.
Kyselylomakkeessa vastaajia pyydettiin muun muassa valitsemaan omaa luovuuttaan kuvaavia sanoja ja kuvailemaan pandemian vaikutusta sekä omaan luovuuteen ja sen toteuttamiseen että omaan työuraan tai koulutukseen. Lisäksi vastaajia pyydettiin valitsemaan sanoja, jotka kuvaavat pandemian herättämiä tunteita. Lopuksi vastaajilta kysyttiin, kokevatko he saaneensa tarpeeksi tukea vastavalmistuneina luovan ja taiteellisen työn tekijöinä. Kyselylomakkeen pääpaino oli vapaissa vastauskentissä.
Tutkimuksen perusteella esiin nousseet teemat koskevat luovuuden edellytyksiä, päättötöiden merkitystä ja alan työskentelymahdollisuuksia. Käsittelemme ensin vastaajien suhdetta luovuuteensa ja poikkeusolojen vaikutusta siihen. Toisena kokonaisuutena kertaamme vastaajien kokemuksia työelämään siirtymisestä ja niin sanottujen ”näytön paikkojen” häviämisestä. Kolmas teema keskittyy kilpailun, alanvaihtamisen ja kulttuuripolitiikan kysymyksiin. Nostamme esille eri ammatinkuvien erityisolosuhteita niiltä osin kuin ne ilmenevät vastauksissa.
Luovuus koetuksella
Kun kyselyn vastaajat valikoivat luovuussuhdettaan parhaiten kuvaavia sanoja, listasta erottui selkeästi kaksi suosittua sanavalintaa: inspiraatio ja leikki. Myös tiedostamattomuus ja siihen sukeltaminen korostuivat vastauksissa. Sanavalinnat ja niiden perustelut pureutuivat siihen, mitä luovuuden edellytykset ovat. Vastaukset kertovat, ettei luovuus voi syntyä tyhjiössä, vaan tarvitsee toteutuakseen aina jotakin: motivaation, kannustimen tai sopivan ympäristön leikille ja inspiraatiolle.
”Tärkeimmät luovuuteen liittyvät kokemukset linkittyvät aina leikkiin ja toisaalta johonkin tiedostamattomaan alueeseen, piilotajuntaan tai syvään ruumiilliseen ja/tai ajalliseen prosessiin.” – Teatterikorkeakoulusta vuonna 2020 valmistunut vastaaja
”Tarvitsen työskennelläkseni inspiraatiota sekä kykyä ja työvälineitä työstää inspiraatiota. Työskentelen paljon myös ei-tietämisen ja tiedostamattoman kanssa.” – Teatterikorkeakoulusta vuonna 2021 valmistunut vastaaja
”Teen taidetta, koska haluan leikkiä merkityksillä ja merkitysten ulkopuolelle jäävällä materiaalilla, ja huomata todellisuudessa irrallaan ja kelluallaan olevia suhteita.” – Teatterikorkeakoulusta vuonna 2020 valmistunut vastaaja
Toisaalta vastaukset osoittivat myös luovuussuhteiden kirjon. Karkeasti vastausten perusteella voidaan erottaa kaksi kategoriaa: luovuus identiteettinä ja luovuus työkaluna. Osa vastaajista kokee luovuutensa voimakkaasti ja ensisijaisesti osaksi omaa identiteettiään, kun taas osa vastaajista lähestyy luovuutta käytännönläheisemmästä näkökulmasta ja suhtautuu siihen ennen muuta tekemänsä työn välineenä.
”Luovuus, näytteleminen, laulaminen, näyttämöllä oleminen, taiteen tekeminen, harjoitteleminen ovat osa identiteettiäni. Ne ovat osa päivittäisiä rutiinejani, ne luovat sosiaalisen ympäristöni, toimeentuloni ja pohjan koko elämälleni. Olen mielestäni nopeasti toisten ideoista ja projekteista inspiroituva, ahkera ja todella työorientoitunut tässä kohtaa elämääni kun vasta vähän aikaa sitten valmistuin. Elän vahvemmin kun olen näyttämöllä.” – Anna-Sofia Tuominen, valmistunut Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen linjalta taiteen maisteriksi vuonna 2019
Haastattelussa Tuominen jatkoi identiteettikysymyksestä pohtimalla, kuinka vahvasti juuri vastavalmistuneilla identiteetti voi olla kiinniittynyt taiteilijuuteen.
”Tuntuu, että monet ovat havahtuneet tässä kriisissä siihen, että elämässä täytyy olla jotain muutakin, jotta ei [kriisitilanteessa] tipahda niin korkealta. Identiteetin täytyy perustua muuhunkin kuin taiteeseen.”
Toisaalta Tuominen ajattelee, että on täysin ymmärrettävää, että nuorella valmistuneella identiteetti sitoutuu vahvasti juuri löydettyyn taiteilijan rooliin.
”Olemme juuri valmistuneet, meillä on iso nälkä tehdä. – – Totta kai oma identiteetti on sitä, että nyt tehdään.”
Iira Halttunen, hänkin Teatterikorkeakoulusta vuonna 2019 valmistunut näytelmäkirjailija ja dramaturgi, sen sijaan edustaa hyvin käytännönläheistä tulokulmaa luovuuteen.
“Olen oppinut näkemään oman luovuuteni ennen kaikkea koulutuksen kautta hankittuna voimavarana ja mahdollisuuksien kirjona.” – Iira Halttunen
Pragmaattinenkaan luovuussuhde ei kuitenkaan välttämättä ole ollut koronan vaikutuksilta turvassa. Halttunen kertoi toimineensa pandemian alussa kuukausipalkallisena lukevana dramaturgina sekä tuottajana ja joutuneensa opettelemaan kirjoittamistyöhön liittyviä toimintatapoja ja itsensä motivointia uudelleen palattuaan freelanceriksi. Oman välineen opettelu uudelleen oli alkuun vaikeaa:
”Kärsin ikuisesta huijarisyndroomasta, mutta lopulta huomasin, että minulla on kaikki tarvittavat välineet. Oli jokin kosketus välineeseen. Joku tuntu omasta osaamisesta.”
Pandemia-aika nostatti vastaajissa epävarmuutta, voimattomuutta ja ahdistusta sekä epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia. 86 % kertoi luovuutensa kärsineen pandemian seurauksena. Vaikeat olosuhteet ja tunteet ovat vaikuttaneet vastavalmistuneiden luovuuteen monin eri tavoin. Osa vastaajista kertoo eläneensä eräänlaisessa selviytymistilassa:
”On ollut niin murtunut ja epätoivoinen olo, että elämä on ollut lähinnä selviytymistä ja oman terveyden ylläpitoa. Luovuus on jäänyt vähemmälle kun mahdollisuuksia toteuttaa omaa ammattitaitoa on ollut niin vähän.” – Teatterikorkeakoulusta vuonna 2020 valmistunut vastaaja
Osa raportoi tunteneensa negatiivisten tunteiden lisäksi myös periksiantamattomuutta, yhteisöllisyyttä ja vapautta. Pandemian alkuajat ovat voineet jopa tuoda kaivattua lepoa, tai virkistää luovaa ajattelua:
”Pandemian alkuvaiheessa koin jopa olevani luovempi kuin yleensä, sain uutta perspektiiviä ja aikaa ajatella ja prosessoida ajatuksia. Pitkittyminen ja epävarmuus sen sijaan ovat tuntuneet haastavilta.” – Teatterikorkeakoulusta vuonna 2020 valmistunut vastaaja
Kyselyvastausten perusteella piirtyy selvä kuva: epävarma tilanne ja tietämättömyys tulevasta rajoittavat kykyä innostua ja ajatella luovasti. Vastaajat raportoivat myös sosiaalisen eristäytymisen vaikutuksista taiteelliseen toimintaan:
”Kun teatteriin ei pääse eikä ihmisiä kohtaan, oma ajatus helposti puuroutuu ja kuplautuu. Joku sellainen vainu siitä, mikä on maailmassa tärkeää juuri ja nyt hieman hämärtyy kun ei tiedä yhtään, missä kaikki muut menevät.” – Teatterikorkeakoulusta vuonna 2021 valmistunut vastaaja
Oman osansa luovuuden rajoitteista tuo talouteen liittyvä stressi, joka asettaa suorituspaineita yksittäisten töiden yhteyteen.
Alan ammatinkuvien välillä on hajontaa siinä, miten luontevasti työtä voi jatkaa pandemiaolosuhteissa. Esimerkiksi ryhmässä työskentelevälle näyttelijälle kokoontumisrajoitukset merkitsevät rajua muutosta arkeen, kun taas dramaturgin ja näytelmäkirjailijan työskentely saattaa itsenäisyydessään jatkua sujuvammin poikkeusoloissakin. Iira Halttunen kuvaa asiaa näin:
”On varmasti kirjoittavia ihmisiä, joille tämä on ollut ihanaa aikaa kirjoittaa, mutta myös työryhmäpohjaisia kirjoittajia, joiden työ on jatkuvasti roskakorissa kun ensi-illat peruuntuvat. Myös näytelmäkirjailijoita ohjelmistojen muutokset turhauttavat, sillä jotakin yleisöä kohti aina kirjoitetaan.”
Kun näytön paikka onkin tyhjillään
Keskeisenä teemana etenkin pandemia-aikana valmistuneiden vastauksista nousee päättötöiden tekeminen ja niiden merkitys valmistuvalle opiskelijalle. Pandemia aiheutti tilanteen, jossa valmistuvien tekijöiden päättötöiden esityksiin voitu ottaa yleisöä, vaan esityksen katsoivat ainoastaan tarkastajat ja ohjaavat opettajat. Useat vastaajat kokivat tilanteen sekä epäreiluna että omaa asemaa alalla heikentävänä epävarmuustekijänä.
”Ei ollut mitään tietoa tulevasta, kukaan ei ollut nähnyt maisterivaiheen koulutöitäni, oman tien löytäminen tuntui hankalalta. – – Koulussa normaalisti kontakteja syntyy luontevasti, kun ammattilaiset käyvät katsomassa esityksiä. Tätä mahdollisuutta ei ollut nyt ollenkaan, eikä teattereihin myöskään juuri saanut kontaktia.” – Teatterikorkeakoulusta vuonna 2021 valmistunut vastaaja
Haastattelussa Iira Halttunen ja Anna-Sofia Tuominen arvioivat ilmiön vaikutusta opiskeleviin taiteilijoihin.
”Se on ihan käsittämätöntä, miten kaikki [tekeminen] on hautautunut Teakin syövereihin. Tajusin pandemian alussa, että jos olisin itse ollut opiskelija pandemiatodellisuudessa, olisin heittänyt hanskat tiskiin ihan täydellisesti. Etäopiskelu on varmasti hyvin erilaista kuin kontaktiopetus ja luonut uudenlaista ymmärrystä omasta työskentelystä”, Halttunen pohtii.
Myös Tuominen on huolissaan pandemia-aikana valmistuneista, joilta on puuttunut tavanomaiset mahdollisuudet tulla nähdyksi alan ammattilaisten silmissä.
”Teakissa pidetään tärkeänä sitä, että se viisi vuotta tai ainakin kandin kolme vuotta tehdään talon sisällä. Siellä on rauha valmistua taiteilijaksi. Lähtö tutusta koulun maailmasta on aina valtavan jännittävää, mutta varsinkin nyt hyppy ammattikentälle voi olla todella raju, jos kokee ettei ole tullut kouluaikana ollenkaan nähdyksi,” Tuominen kertoo.
Näytön paikkojen löytäminen alalla ei ole normaaleissakaan olosuhteissa välttämättä helppoa. Pandemia on korostanut tilannetta, jossa vastavalmistuneet joutuvat odottamaan jopa vuosia mahdollisuutta päästä näyttämään taitonsa.
”Sen konkreettisen asian on huomannut, että teatterien ohjelmistosuunnittelu ulottuu vuosien päähän ja ne neuvottelut, joita nyt on käyty, on vuosiin 2023 tai 2025. Niihin on kuitenkin pari vuotta. Mitä näinä välivuosina sitten oikein tekisi? Tuntuu, että tämä valmistumisen jälkeinen aika on sellaista, että pitää sietää muutama vuosi ennen kuin kone lähtee kunnolla käyntiin ja oma asema työkentällä edes hieman vakiintuu. Ja sitten kun lisätään tuo pandemia tähän kuvioon, niin ehkä se vähän pitkittää sitä prosessia. Miten päästä mukaan kentälle, jos kaikki ohjelmistopaikat ja sitä kautta työmahdollisuudet karkaa yhä kauemmaksi tulevaisuuteen?” – Teatterikorkeakoulusta vuonna 2021 valmistunut vastaaja
”Kyllä nämä vuodet ovat tosiaan olleet täynnä pelkoa ja epätoivoa koko alamme ja ammattikuntamme puolesta. Sitä pelkää helposti, että kun ei pääse tekemään työtään, ei kukaan voi työtäni nähdä, eikä siis miettiä tuleviin juttuihin. Olen pelännyt, että kaikki tässä 2019-21 aikana valmistuneet putoaa välistä.” – Anna-Sofia Tuominen
Myös Iira Halttusella on omakohtaista kokemusta siitä, kuinka jo aloitetutkin projektit tyssäävät tai siirtyvät pitkälle tulevaisuuteen.
”Yksi oma tekstini joutui limboon ja jos se tehdään, se voi mennä vuosien päähän. Että nähdään neljän vuoden päästä! Myös se, mitä valitaan ohjelmistoihin, muuttuu, kun teattereilla on paljon taloudellisia paineita”, Halttunen kertoo.
Toisaalta poikkeusolosuhteet ovat saattaneet avata vastavalmistuneille parempia tilaisuuksia kuin normaalisti:
”Näen positiivisena vaikutuksena sen, että minun oli vastavalmistuneen [sic] melko helppo saada Taikelta apuraha omaan taiteelliseen työhöni, koska rahaa oli jaossa niin paljon. En tiedä olisinko saanut projektiini näin paljon apurahaa ilman poikkeustilannetta” – Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelmasta (Näty) vuonna 2021 valmistunut vastaaja
Rakoilevatko rivit pandemiassa?
Kyselyvastausten perusteella vastavalmistuneiden käsitys omasta asemastaan alalla on osalla toiveikas, osalla lohduton. Jotkut vastaajat kertoivat jopa tuntevansa itsensä turhaksi ja näkymättömäksi. Eräs vastaaja sen sijaan kuvasi kokemustaan näin:
”Jonkinlainen luottamus oli siihen, että yhdessä me tästä selviämme ja taidetta saa tehdä jatkossakin. Tässä tilanteessa auttaa se että ei ole yksin.” – Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelmasta (Näty) vuonna 2021 valmistunut vastaaja
Osa vastaajista sen sijaan peräänkuulutti suurempaa yhteisöllisyyttä ja yhtenäisyyttä taidealalle. Anna-Sofia Tuominen on kokenut kilpailun kiristyneen pandemian myötä:
”Taidealalla on kilpailua. Ala on individualistinen ja kilpailu on tosi kovaa. Yksinjäämisen määrä on ollut surullista. Kollektiivinen me-henki on jäänyt uupumaan. Toivoisin, että tilanne olisi tuonut pirstaleista alaa enemmän yhteen. Ettemme olisi toistemme vihollisia vaan kollegoita.”
Kyselyn vastauksissa tuodaan ilmi, että koronarajoitukset ovat kärjistäneet alan toimintakulttuurin piirteitä, etenkin sellaisia, jotka korostavat kilpailua ja kaventavat mahdollisuuksia pärjätä alalla. Eräs vastaaja nostaa esimerkiksi epämuodolliset verkostoitumistilanteet ja niiden puuttumisen vaikutuksen siihen, millaisia töitä on tarjoutunut.
”Pandemia näkyy tuoneen esiin tilanteen, joka aiemmin oli piilossa: että erityisesti freelancekentällä on vaikeaa saada taiteellista praktiikkaansa kestävälle pohjalle. Kyse on varmasti jostakin viheliäisestä taidemaailman kapitalismin ja pandemian henkisen ja fyysisen kriisin yhteentörmäyksestä.” – Teatterikorkeakoulusta vuonna 2020 valmistunut vastaaja
Alan kiristynyt tilanne on ajanut monen vaihtamaan alaa tai ainakin harkitsemaan sitä. Vastavalmistuneille taiteilijoille alan realiteetit normaalioloissa eivät ole olleet yllätys, mutta pandemian myötä vanhanlainen asennoituminen on todettu riittämättömäksi. Oman ammatinkuvan laajentaminen on monelle ajankohtaista. Anna-Sofia Tuominen kuvailee työnhakua koronan aikana näin:
”Tähän alaan kuuluu se, että hakee juttuja ja ravaa koekuvissa, ja suurinta osaa rooleista ei saa. Se kuuluu tähän työnkuvaan. MUTTA nyt pandemian aikana tuosta työnhausta on tullut sietämätöntä. Jokainen pettymys moninkertaistuu kun ei oikein ole mitään pohjaa, joka ottaisi pehmeästi vastaan, kun joutuu istumaan kotona eikä saa tehdä töitä. On eri juttu saada kieltäviä päätöksiä kun illalla on esitys ja päivällä harjoitus.”
Iira Halttunen kertoo dramaturgien suhtautuvan monialaisuuteen lähtökohtaisesti erityisellä tavalla:
”Opiskeluaikanani Teakissa Katariina Nummisen professuurin aikana Numminen sanoi, että ei voi olla vain dramaturgi tai näytelmäkirjailija, täytyy olla väliviiva ja jotain muuta. Silloin ajattelin että en halua työskennellä näin, mutta sittemmin olen toteuttanut sen, koska olen dramaturgi-näytelmäkirjailija-kustannustoimittaja-tuottaja.”
Useiden vastaajien kokemuksissa pettymys kulttuuripolitiikkaan on syönyt uskoa siihen, että yhteiskunta välittää kulttuurista. Kulttuurialaan kohdistuneita rajoituksia on pidetty epäoikeudenmukaisina ja vastavalmistuneille tarjottua tukea riittämättömänä. Taiteilijalle yhteiskunnan välinpitämättömyydellä on saattanut olla jopa maailmankuvaa horjuttava vaikutus:
”En ole koskaan ajatellut että rikastuisin tällä alavalinnalla, se ei koskaan ole toiminut minulle motivaattorina, mutta kun koko yhteiskunnan viesti on ollut kulttuurialaa kohtaan niin vähättelevä ja ymmärtämätön, olen tuntenut itseni ja elämänkatsomukseni todella typeräksi. Typerä olo kun joutuu puolustamaan oman alansa ja oman itsensä tärkeyttä tämän yhteiskunnan osana. Luulin aidosti, että päättäjiä kiinnostaisi, mutta ei kiinnostakaan.” – Anna-Sofia Tuominen
Tuominen korostaa, että keskustelu taiteilijan työstä pitäisi nähdä taiteen arvosta erillisenä kysymyksenä:
”On tavallaan eri asia puhua taiteen puolesta ja työn tekemisen puolesta. Ammattiryhmä saa puolustaa ihan vain omaa työtään ja sen tärkeyttä, ilman että pitää puolustella ja määritellä jotain niinkin abstraktia käsitettä kuin taide. Varmasti taide lisää hyvinvointia, empatiaa ja niin edelleen, ja se on hienoa, mutta taide ja viihde ovat sinällään erillinen asia ihmisen oikeudesta tehdä työtään. Oman työn merkityksellisyyden jatkuva todistelu ja sanoittaminen on valtavan kuluttavaa varsinkin kun kyseessä on ala, jonka vaikutukset eivät tyhjene vain sanoihin ja tilastoihin. Taide on työ, viihde on työ. Niistä maksetaan rahaa, jonka mukaan tämä maailma pyörii.” Kulttuurialalla tulisi arvostaa myös työtä, ei vain sen tuloksia.
Lopuksi
Kysely- ja haastatteluvastausten perusteella koronapandemialla on ollut selvä vaikutus vastavalmistuneiden luovuuteen. Luovuus edellyttää tilaa, mahdollisuuksia ja motivaatiota, jolloin pandemian tullessa väliin uusi epävarma tilanne, tietämättömyys tulevasta ja sosiaalinen eristyneisyys ovat rajoittaneet kykyä innostua ja ajatella luovasti. Itsensä tunnetuksi tekemisen ja ammatillisen verkostoitumisen tilaisuuksien hävitessä oma asema alalla on huolettanut. Pandemian keskellä kilpailu on kiristynyt ja keskinäinen kyräily kasvanut. Alanvaihto ja toisen uran luominen on mietityttänyt monia.
Kyselyn tulokset noudattelevat aiemmin tehtyjen tutkimusten piirtämää kuvaa. Valtaosa vastanneista kertoi työtilanteensa muuttuneen pandemian myötä, aivan kuten OKM:n syksyllä 2021 toteutetussa kyselyssäkin havaittiin. Tutkimuksen löydös oli myös, että 59 % vastaajista totesi pandemian vaikuttaneen taiteelliseen työskentelyyn. Kyselyssämme vaikutuksista luovuuteen raportoivat lähes kaikki vastaajat. Huomattavaa on, että kyselymme sinänsä suppeasta otoksesta alaa vaihtaneita löytyi useampia, kun OKM:n kyselyn vastaajista alaa oli vaihtamassa 9 % vastaajista.
Kyselyn tulokset ovat linjassa Cuporen taiteilijabarometrin havaintojen kanssa ja osaltaan täydentävät sen kuvaa nuorten taiteilijoiden huolesta ammatissaan. Epävarmuuden ja arvostuksen puutteen kokemukset ilmenivät myös vastavalmistuneille suunnatussa kyselyssä, samoin kuin huomiot eriarvoisuudesta.
Kyselyn toteuttamisen jälkeen pandemiatilanne on edennyt sellaisella tavalla, että esitystoimintaa on päästy jatkamaan. Kyselyn tulokset heijastelevat siis hyvin toisenlaista tilannetta, kuin missä olemme kesäkuussa 2022. Vaikka alan tilanne näyttää valoisammalta nyt kuin kyselyä tehdessä, vastaajien kipeät kokemukset antavat yhä ajattelun aihetta. Pandemia-ajan tunteet ja huolet eivät menetä painoarvoaan siitä, että niistä on selvitty parempaan aikaan. Taide- ja tapahtuma-alalla ei voida puhua vielä paluusta normaalin, eikä paluu normaaliin ole edes millään muotoa taattu.
Jos samanlainen kriisi toistuisi, alan toimijat olisivat eittämättä paremmin valmiita vastaanottamaan sen.
Koronapandemia on osaltaan korostanut useita jo olemassa olevia ongelmia, joiden ratkaiseminen on nyt pandemian jälkimainingeissa todennäköisesti entistä vaikeampaa. Näitä ovat esimerkiksi freelancereiden tilanne, josta alalla on puhuttu jo vuosia.
Pandemia on myös kärjistänyt ja jopa tulehduttanut kysymykset taiteen rahoituksesta ja taiteilijoiden tuesta. Teatteriala ei ole suinkaan ainoa, joka pandemian aikana koki tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti. Kriisi eskaloi työvoimapoliittista keskustelua monella rintamalla, mikä on ilmennyt viime aikoina esimerkiksi hoitajien työtaisteluna. Kysymykset siitä, mitä yhteiskuntamme arvottaa ja missä määrin, ovat olleet laajasti julkisen punnitsemisen kohteena.
Pandemian jäljet tulevat näkymään suomalaisella teatterikentällä vielä pitkään. Koronan aiheuttama odottamaton tulikoe on paljastanut alueita, joilla ala voisi olla kriisivarmempi. Esimerkiksi valmistuvien opiskelijoiden päättötöiden jääminen piiloon oli haaste, johon ei luonnollisesti ollut osattu varautua. Jos samanlainen kriisi toistuisi, alan toimijat olisivat eittämättä paremmin valmiita vastaanottamaan sen.
Jopa yleisöillä on tilaisuus ehkäistä vastavalmistuneiden taiteilijoiden väliinputoamista omalla aktiivisuudellaan ja uteliaisuudellaan. Tiukassa taloudellisessa tilanteessa teattereiden voi olla vaikea luottaa tulevaisuuteen, kun se, miten yleisöjen kiinnostus teatteria kohtaan kehittyy pandemian jälkeen, on vielä arvoitus. Teatteriesityksen tuottaminen alusta loppuun on pitkä prosessi, ja teatterit joutuvat suunnittelemaan nyt ohjelmistoja ajalle, jolloin iso osa suomalaisista on iloisesti unohtanut koko pandemian. Yleisöillä on nyt mahdollisuus tehdä tietoinen valinta olla unohtamatta. Kun istumme kahden vuoden päästä katsomossa nauttimassa taiteilijoiden työn hedelmistä, muistakaamme, että niiden siemenet on kylvetty paljon aiemmin, aikana, jonka muisto tuntuu vain pahalta painajaiselta.
ARTIKKELIKUVA: Daniel Palatz (tausta), Larisa Minerva (piirroskuvat)
T-EFEKTI 