T-efektin nettisivun selittämätön hiljaiselo on kummastuttanut niin lukijoita kuin kirjoittajiakin.
T-efektin kurinpitoasioiden erikoisasiantuntijalautakunta on kutsunut päätoimittajat antamaan selvityksen menneestä toiminnastaan. Miksi sivustolla on ollut etukäteen julistamaton 16 kuukauden julkaisutauko?
Erikseen pidetyissä esikuulemistilaisuuksissa päätoimittajat antoivat seuraavia selityksiä:
Sofia
Hei onpa tosi hyvä että kysyitte, nimittäin mulla on aivan kohtuullinen selitys kaikelle. Nimittäin siis totanoinniin vakaa aikomus oli julkaista kaikenlaista ja meillä oli hieno julkaisustrategiakin jota me oltiin luonnosteltu pasteijapussin taakse yhdellä piknikillä. Mut oli aika tuulinen päivä ja kävi sillä lailla että tuuli tarttui siihen pussiin ja lennätti sen läheiseen metsään.
No koska me otetaan tää vastuu vakavasti niin mehän lähdettiin sinne metsään etsimään sitä pussia. Siellä se kieppui tuulessa ja aina livahti jonkun puun taakse kun tultiin lähelle. Ei saatu sitä millään kiinni. Alettiin siinä sitten ideoimaan ansaa, johon me ovelasti houkuteltais se pussi. Keksittiin virittää yhden kuusen luokse ansahaavi. Syötiksi laitettiin fetakolmio.
Istuttiin väijyssä kuusen takana pari viikkoa eikä pussia näkynyt. Sen sijaan alkoi tuntua, nimittäin maan töminää, ja yhtäkkiä kokonainen härkälauma rynnisti meitä kohti. Me paettiin henkemme edestä. Ne härät oli verenhimoisia ja nopeita ja jahtas meitä kunnes me kiivettiin semmosen siirtolohkareen päälle. Härät saartoi sen kiven ja ei me sit päästy sieltä mihkään. Oli meillä ase (Maura kantaa aina) mutta mä oon melkeen vegaani ni mä en antanu kenenkään ampua härän härkää.
Ni sit me siellä kökittiin pari viikkoa kunnes ne härät kyllästy ja lähti pois. Sitten me päästiin palaamaan kotiin mutta muut ei puhunu mulle vuoteen. Mut sitten mä löysinkin sen pasteijapussin mun housun takataskusta ja sain kaiken anteeksi.
Sanni
No siis me oltiin just vuosi sitten yhdessä kirjoittamassa uutta ja tosi kiinnostavaa artikkelia Mauran kämpillä, kun yhtäkkiä kuulu kauhee jyrähdys ja maakin vähän tärähti. Luultiin et se on ukkonen, mut sit alkokin ikkunoiden takana vesi nousta ja tajuttiin et on jotain isompaa kyseessä. No Maura onneks asuu aika korkealla, mut lopulta näytti siltä, että Maurankin kämppä peittyy veden alle, joten meidän piti päästä sieltä pois. Onneks huomattiin et just sillä hetkellä ohitse lipu joku outo rakennelma, johon sit päästiin hyppäämään sisään. Sehän oli teatteri! Ajateltiin että tästä vasta hyvä juttu saadaankin, koska totta kai meillä oli katastrofin hetkelläkin kova hinku palvella meijän lukijoita. No ikävä kyllä sattu silleen, et yks yö Maura ja Sofia päätti nukkua riippukeinussa, jonka ne ripusti teatterin vieressä olevaan puuhun. Se teatteri oli kyllä köydellä kiinni puussa, mutta koska mä en oo käyny partiota niin tein vahingossa sellasen tosi huonon solmun ja se tietysti aukes yöllä ja teatteri lipu pois. Mä sit mietin et miten tavoitetaan Maura ja Sofia, ja päätin sit sen teatterin porukan (siellä oli jotain muutakin väkee tulvaa paossa) kanssa panna pystyyn euroviisuhenkisen teatteriesityksen. Se varmasti houkuttelis Mauran ja Sofian takas meidän luo!
Kurinpitolautakunta: Kuulostaa aika tutulta… Asuiko siellä teatterissa sellanen kärttyinen siivooja nimeltä Emma?
Sanni: Joo, mistä tiesit! Tai siis… Ei… Siellä oli kyllä sellanen vähän yksinäinen teatteriteknikko… nimeltä… No joka tapauksessa, ei se Euroviisu-näytelmän kirjottaminen ollu niin helppoa kun kuvittelin ja siinähän sit vierähti tovi jos toinenkin ja ilmeisesti Maura ja Sofia oli sillä välin kans joutunu kaikenlaisiin seikkailuihin. Kun me sit vihdoin esitettiin se, niin kyllähän me löydettiin toisemme, mut meille tuli tosi paljon erimielisyyksiä, kun Euroviisut on kuitenkin tosi herkkä aihe niille ja mä taas en suhtaudu niin suurella intohimolla niihin… Jotain ne puhu häpäsystä, ja sit ne rupes keskenäänkin riitelemään siitä esityksestä ja Euroviisuista, niin pakkohan meidän oli sit hankkia ulkopuolinen sovittelija ja pitää ryhmähenkeä kohottava leiri, jotta saadaan taas toiminta rullaamaan… Mut nykysin meillä on kaikki tosi hyvin taas.
Maura
Voinko palata asiaan viikolla 54? Voitte laittaa sähköpostilla kysymykset. Ai ei? Okei, no lyhyesti sitten.
Kaikki alko siitä, kun Sannin seinästä löytyi tiikerinpentu. Sofian lekankäyttötaitojen avulla saatiin napattua se sieltä, ja aateltiin, että lähetään viemään johki löytöeläintaloon. Otettiin siitä auto alle ja lähettiin ajaa, mutta sithän siinä kävi niin, että Sanni ajo ihan väärästä liittymästä, ku ei se ollu ajanu siellä päin aikasemmin, ja oli aika pimeetä, niin huomattiin siinä kohtaa kun oltiin tuolla Jyväskylän korkeudella, että oltiin vissiin ajettu Helsingin eläinsuojeluyhdistyksestä jo ohi. No siinä kohtaa aateltiin, että otetaan lepoa tähän väliin ja me sit pysähdyttiin siellä Jyväskylässä.
No siellä jyväskyläläisen hotlan baarissa oli jotkut polttarit käynnissä, ja siis kuka olis arvannu, että se tiikeri ryntäis suoraan sinne polttariväen joukkoon. No eihän siinä auttanu ku mennä perässä. Sit kävi silleen ikävästi, että Sofia kompastu, kaatu lattialle siihen tiskin kylkeen, ja siitä tiskiltä kaatui kokonainen kossupullo kyljelleen ja lorotti suoraan tajuttoman Sofian suuhun. Mä siinä herättelin Sofiaa, sehän heräsi siitä sitten vähän tiloissa, ja siinä kohtaa tajuttiin, että ei tiikeriä mut ei myöskään Sannia. Sanni oli kato joutunu epähuomiossa sen polttariporukan kaappaamaks. Eihän siinä voinu muuta ku ruveta selvittää, että mihin se polttariporukka oli menossa. No Rovaniemelle ne oli menossa, meidän Sanni ja tiikeri mukana. Eli eiku auto alle ja nokka kohti pohjosen baareja, josko sieltä jostain löytyis tää polttariporukka.
Kurinpitolautakunta (keskeyttää): Sullahan ei ole ajokorttia?
Maura: Juu ei.
Kurinpitolautakunta: Ja Sofia oli juonut pullollisen Koskenkorvaa.
Maura: No ei se sitä tahallaan tehnyt.
Kurinpitolautakunta: Niin että kuka sitä autoa ajoi?
Maura: No sitä autoa ajettiin sinne Rovaniemelle päin, mut siinä oli pari muuttujaa matkassa, elikkä tosissaan siis ajauduttiin Sofian kanssa siitä Tornion kautta hyvän matkaa Ruotsin puolelle. Ja kun ne ruotsalaisethan tiedetään, niin sittenhän siinä kävi silleen, että oltiin siinä viikon päästä ajamassa takasin Suomen puolelle, niin siinä rajalla tuli vähän yllättävä pysäytys, ja kun me ei oltu ihan varmoja siitä, että mikä tossa nuuskan maahantuonnissa on tätä nykyä se lainsäädäntö niin sanotusti, niin pakko oli lähtee siitä sitte vähän äkäseen ja jättää se auto sinne.
Elikkä se Sannin auto jäi Ruotsiin, ja siitähän Sanni ei sit tykännyt kun löydettiin se parin viikon päästä Sodankylästä elokuvajuhlien tuotantokomiteasta töissä. No mä lähin Sodankylästä lentäen viemään vihdoin sitä tiikeriä sinne Helsingin eläinsuojeluyhdistykselle, nii en mä tiedä mitä siinä sitten tapahtu, mutta siis mä oon sen jälkeen ollu vapaaehtosena siellä silittelemässä niitä tiikereitä ja muita ja siinä menee kuule paljon aikaa.
Kurinpitolautakunta: Sofia Valtasen mukaan sulla on ase.
Maura: Vai niin.
Kurinpitolautakunta: Onko sulla aseenkantolupa?
Maura: Ei ole.
Kurinpitolautakunta: Mutta kannat asetta?
Maura: No eihän nyt kukaan ilman lupia ala asetta kantamaan herranjestas, kukaan tuolla mene aseen kanssa ulkomaita myöten ilman lupaa.
Kurinpitolautakunta: Eli siis sulla ei ole asetta?
Maura: Niinku mä just sanoin, niin ei mulla ole sellaseen mitään lupia.
Kurinpitolautakunta: Mutta Sofia Valtanen-
Maura: Sofia Valtanen sanoo että kannan asetta, mutta hän myös sanoo olevansa absolutisti ja melkeen vegaani, ja siitähän voi jokainen nyt sitten vetää omat johtopäätöksensä.
Kurinpitolautakunta: Mikä sen tiikerin nimi muuten on?
Maura: Ihan henkilötietosuojasyistä en voi sitä paljastaa.
Lopulta päätoimitus kutsuttiin yhteiseen kuulemistilaisuuteen.
Kurinpitolautakunta: Nämä teidän tarinanne poikkesivat kovasti toisistaan.
Päätoimitus: Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan.
Kurinpitolautakunta: Ja tähän kaikkeen seikkailuun teillä meni 16 kuukautta?
Päätoimitus: Plus-miinus pari kuukautta, joo.
Kurinpitolautakunta: Tämä alkoholi. Missä kaikissa yhteyksissä sitä on nautittu, minkä vahvuista, millä summilla ja kenen laskuun?
Sofia: Ei missään. Eikä ainakaan kirkasta. Minä olen absolutisti. Miten tämä liittyy mihinkään?
Kurinpitolautakunta: Kysymyksen relevanttius juontuu siitä, että meillä on syytä epäillä, että tämä alkoholikysymys avaa oven muiden epäilyttävien tapahtumien ketjulle. Sannin laukusta nimittäin putosi tällainen kuitti, jonka mukaan ravitsemusliikkeessä nimeltä “Crazy Party Bar at the End of the World/Playa” on käytetty 300 dollaria shotteihin. Onko tämä teidän kuittinne?
Päätoimitus: … … … No tuo nyt voi olla ihan kenen tahansa tekemä ostos!
Kurinpitolautakunta: World Wide Web -vastaavamme tutkimusten mukaan Crazy Party Bar at the End of the World/Playa sijaitsee Bahamalla. Ettette vaan kuitenkin olisi olleet Bahamalla?
Päätoimitus: Me ollaan nevahööd siitä.
Kurinpitolautakunta: Nämä kahden ja kymmenen peson setelit putosivat Mauran takin taskusta. Ehkä tämä baari sijaitseekin sitten Argentiinassa?
Maura: Aa niin siis joo, no käytiinhän me Etelä-Amerikassa ja ehkä vähän siellä Karibian suunnallakin, että voihan se olla että Bahamallakin tuli pysähdyttyä.

Kurinpitolautakunta: En välttämättä enää halua tietää, mutta viidessä lauseessa tai lyhyemmin, mitä te teitte Bahamalla?
Maura: Niin siis Bahamallahan on todella kiinnostava teatterikulttuuri, eli me lähdettiin ensisijaisesti tekemään juttua sinne.
Sanni: Joo, juttua mentiin tekemään ja toki tehtiinkin juttu siellä! Se oli… sellanen ryhmähenkeä kohottava kirjotusleiri!
Sofia: Kyllä tehtiin juttu joo, sitä vaan ei voinu julkasta koska…
Maura: Niin siinähän kävi niin, että se juttu tavallaan katosi.
Sanni: Se oli meillä turvallisuussyistä käsikirjoituksena salkussa.
Sofia: Joo se salkku varastettiin. Ja meidänhän piti sitten löytää se salkku.
Maura: Eli meidän oli pakko jäädä sinne Bahamalle vähän pidemmäksi aikaa.
Sanni: Niin siinä sitten tutustuttiin paikalliseen elämään ja kulttuuriin myös, paikallisiin ihmisiin, ja nyt kun oikein muistelen niin voihan se olla, että ystävystyttiin yhden baarimikon kanssa sitten siinä.
Sofia: Saatettiin joskus sitten pysähtyä hänen baarissaan siinä rannalla, ja siellä on kuulkaa kesällä aika lämmin, että pitihän siinä virvokkeitakin ostaa.
Kurinpitolautakunta: No niitä te toden totta ostittekin! Pöytäkirjaan merkittäköön päätoimituksen viisi ensimmäistä virkettä. Palataan World Wide Web -vastaavamme tutkimuksiin. Hän on käynyt läpi T-efektin sähköpostin Saapuneet-kansiota ja on löytänyt sieltä lukuisia kutsuja teatterien ensi-iltoihin sekä joitain harvinaisia yhteydenottoja. Oletteko tietoisia, että laiminlyöntinne vuoksi T-efektiltä on mennyt sivu suun kutsu Linnan juhliin ja oman nimikkoaition vihkiäisiin Kansallisteatterissa? Meidät olisi kutsuttu myös Sauli Niinistön syntymäpäiväkävelylle!
Päätoimitus: Ei oltais voitu mennä sinne muutenkaan. Lähestymiskielto.
Kurinpitolautakunta: Siis teille on tämän kutsun ja kävelyn välissä ehtinyt tulla lähestymiskielto tasavallan presidenttiä kohtaan?
Päätoimitus: Ei ku Sofia ei saa olla sataa metriä lähempänä Käärijää – eikä myöskään sen boleroa, vaikka ne olis eri paikoissa. Ja Eva Biaudet’n kohdalla se on vähän harmaata aluetta, Sannin osalta. Mauralla ja Salella oli kärhämä, mutta se on selvitetty.
Kurinpitolautakunta: Löysimme myös viestin, jossa kiitettiin osallistumisesta Doge007MoneyMoneyMoneyElonMuskIsKing -yhdistyksen perustamiskokoukseen. Mistäs tässä on kyse?
Maura: Aa se, niin tota joo-
Sanni: Siinä on kyse öööö…
Sofia: Ei oo pakko sanoa.
Maura: Kyllä me huomataan, että me oltaisiin voitu toimia tässä vähän toisinkin, mahdollisesti.
Sanni: Joo, jos joku on tästä mielensä pahoittanut niin se on tosi harmillista.
Sofia: Joo, sori siitä.
Maura: Joo, sori siitä, oikeesti.
Sanni: Joo oikeesti. Anteeksi lukijat ja T-efekti.
Kurinpitolautakunta: Merkittäköön ”anteeksipyyntö” pöytäkirjaan. Ei näistä tämän enempää saa irti. Kuuleminen päättyy ajassa 02:14.
Kuulemistilaisuutta seuraavana päivänä kurinpitolautakunta sai päätoimitukselta käsin kirjoitetun viestin, jossa luki:
”MEOLTIIN TEHTY SILEIN ETÄ TYHMÄSTI KRYPTOVALUUTAANSIJOTETU PALKINTORAHAT”
Kaikkien kuulemisten, todisteiden tarkastelun ja erittäin pitkän harkinnan jälkeen kurinpitoasioiden asiantuntijalautakunta päättää asettaa päätoimituksen ehdolliselle koeajalle. Ehdoiksi määritellään, että T-efektille nimitetään erillinen rahastonhoitaja ja kurinpitolautakunta säilyttää jatkossa päätoimituksen passeja.


Paluuviite: Uutta T-efektiä sivuston ja kirjan täydeltä – T-EFEKTI