Lokki, tuo ilmojen sinnikäs vekkuli, tulee arkipuheessa esille useimmiten silloin, kun se on tavalla tai toisella ihmiselle häiriöksi.
Teater Viiruksessa kantaesitetyksensä saanut Pipsa Longan Fyra dagar av närhet -näytelmä kuvaa teatterin mukaan lokkia ja ihmistä tasa-arvoisella tavalla. Jo Longan edellinen Viiruksessa kantaesitetty näytelmä Den andra naturen / Toinen luonto altisti ihmisen eläimen katseelle. Susanna Airaksisen ohjaamassa Fyra dagar av närhet -esityksessä ihmistä katsotaan lokin silmin ja lokkia ihmisen silmin.
Lokkien ja ihmisten kohtaaminen sijoittuu merenrantaan. Rannalla on hotelli, johon joukko ihmisiä on tullut viettämään aikaa tai työskentelemään. Lokit asuttavat rantaa, hiekalla tepastellen, taivaalla liidellen ja välillä hotellin läheisyydessä syöksähdellen. Rantaan huuhtoutuneiden kuolleiden kalojen valli muistuttaa ympäristön herkästä reagoimisesta olosuhteiden muutokseen. Maa, taivas ja meri eivät liiku minnekään, mutta niiden risteyskohdassa syntyvä ekosysteemi on vaikutuksille altis.
Merenrannassa seurataan elämää hotellissa ja sen edustalla. Katsoja ei pääse huoneiden sisään, vaan kuin lokki, tarkastelee niiden tapahtumia ikkunasta, suljetun valoverhon läpi. Näin todistetut hetket ovat lyhyitä, silmäyksiä. Lavaa hallitsee kookas talolavaste, mutta sen puhkaisevat ikkunat ja käytävä tekevät näyttämökuvasta syvän kuin maiseman. Lokit saavat kasvot talon seinälle heijastetun videokuvan muodossa.
Kun linnut ja lomailijat vetäytyvät illan hämärtyessä levolle, rantahiekalle jäävät iloiseen sekamelskaan molempien lajien taakseen jättämät jäljet: mustavalkoiset sulat ja kirkkaanväriset roskat. Tasapuolinen katse nostaa mielenkiintoisella tavalla esille eroja ja yhtäläisyyksiä lajien välillä.
Näytelmän rauhallinen kerronta kuvaa toteavasti ihmisten ja lokkien ulkoista käyttäytymistä. Sisäisyys jää tutkimattomaksi, avoimeksi ohjaajan ja katsojan tulkinnalle.
Lähestymistapa tekee katsojan hyvin tietoiseksi oman näkökulmansa rajallisuudesta. Luen automaattisesti erilaisia merkityksiä ihmisen toimintaan, eritoten niihin hetkiin, joissa lavalla nähty toiminta eroaa hienovaraisesti kerronnasta. Teen parhaani lukeakseni lokkien toimintaa, mutta tunnen epävarmuutta. Toisin sanoen, otan posthumanistisen esityksen vastaan kovin humanistisesti.
Tunnelmaa ohjailee Markus Fageruddin äänisuunnittelu ja ilmeikäs musiikki, jota esittämässä lavalla on Fageruddin mukana Wegelius kammarstråkar. Jousisoittimet taipuvat muusikoiden käsissä myös lokki-imitaatioon. Kokoonpano tarjoilee rantaloman ääniraidaksi lisäksi rentoa lounge-tunnelmointia ja haaveellisen balladin.
Hotellille viihtymään tulleiden henkilöiden galleria viihdyttää katsojaakin. Biitsillä tulee ja menee perheitä, pariskuntia, kaveruksia. Tätipari kiiruhtaa nauttimaan elämästä minkä vanhoilta lonkiltaan pääsee. Lomanuorukaiset korkkaavat juomia, väsynyt äiti loikoo, lapset seikkailevat. Näyttelijät Maria Ahlroth, Martin Bahne, Lidia Bäck, Joonas Heikkinen, Iida Kuningas ja Jessica Raita hahmottelevat henkilönsä tehokkaasti ja mielenkiintoisesti. Silmiin pistävät myös taitavat leikkaukset hahmojen välillä: yhdestä törmäyksestä vastaantulijan kanssa juopunut keski-ikäinen nainen vaihtuu pieneksi lapseksi, jonka tutkiva tuijotus on suora ja paljas.
Ihminen, tuo maiden sinnikäs vekkuli
Ihmisten ja lokkien läheisyys rannalla herättää uteliaisuutta, mutta molemmat pitävät toiseen väliä. Molemmilla on kyky myös pelotella toisiaan, muuttaa ylläpidetty välimatka ajamisen välineeksi. Rannalla juokseva lapsi nautti vallastaan, kun saa eläimet pakenemaan.
Ihmisellä raja kuitenkin kulkee viimeistään koskettamisessa. Eläimeen koskeminen paljain käsin on vaarallista, joten käsiä pyyhitään ja suojataan. Vain ihminen voi suojata itsensä kontaktilta sillä tavoin.
Elämässä on paljon asioita, jotka ovat väistämättömiä. Keväällä 2021 esitettävän Fyra dagar av närhet -esityksen tulkitseminen COVID-19-pandemian kontekstissa on yksi niistä.
Ihmisen ja villieläimen suhde on tietenkin juuri nyt kriittisellä tavalla akuutti. Maailman on lamauttanut virus, jonka epäillään siirtyneen ihmiseen ruoaksi pyydystetystä villieläimestä. Ihminen on sittemmin tartuttanut tautia eteenpäin lemmikkikoiriin, turkisminkkeihin, eläintarhan gorilloihin.
Yhä uudestaan viime vuosikymmeninä toistuneet zoonoottiset epidemiat puolestaan ovat seurausta siitä, että ihmiset rajoittavat villien eläinten elintilaa hävittämällä niiden luonnollisia elinympäristöjä ja edistämällä ilmastonmuutosta. Rantavesien kalat, jotka kuolevat elinolosuhteidensa mullistuessa ja pakottavat lokit havittelemaan ihmisten ruokaa, ovat pandemian tavoin esimerkki siitä, miten muiden lajien ajaminen ahtaalle sattuu ihmisen omaan nilkkaan.
Kaksi kuolemaa luovat mielenkiintoisen kontrastin siitä, miten lajit suhtautuvat elottomaan toisen lajin edustajaan. Lokki tipahtaa keskelle hotellivieraiden illanviettoa ja pilaa fiiliksen. Ihmisen kuolemasta lokkien bileet vasta alkavat.
Ei sillä, etteikö ihmiseltä löytyisi kunnioitusta lokkia kohtaan. Olennaista on se, millaisen muodon se ottaa. Longan Toisessa luonnossa eräs kohtaus liukuhihnalla toistui aika ajoin kuin villanellen säkeistö, yhdistäen jo kuultuun joka kerta jotain uutta. Fyra dagar av närhet puolestaan väläyttää toistuvasti ihmistä, joka pitelee ja huoltaa lokin luurankoa.
Aivan lopuksi esiintyjäkaarti järjestäytyy äänittäin esittämään lokin huudoista ja muista äänteistä koostuvan teoksen kuorolle, viululle, alttoviululle ja sellolle. Vaikuttava, korviahuumaava konsertti sovittaa mielessäni ristiriitaisen tunteeni omasta ihmisnäkökulmastani. Sitä ei voi häivyttää, se täytyy hyväksyä. Musiikkikappale on toisaalta ihana ajatusleikki mutta täydellisen vakavasti ja kunnianhimoisesti toteutettuna, toisaalta yhden lajin tapa kunnioittaa toista.
Tällainen kappale, aivan kuten luurangon säilyttäminen ja vaaliminenkin, on rakkauden ilmaisun muoto, joka on mahdollinen vain ihmiselle. On hyvin inhimillinen toimintatapa tutkia ja tallettaa toisen lajin äänteitä ja järjestää ne omien konventioidemme mukaiseksi hallittavaksi kokonaisuudeksi, tässä tapauksessa sovittaa ne musiikkikappaleeksi. Konsertti herättää mietteen, että tällä rakkaudella, ja uteliaisuudella, ja pystyvyydellä, ihmisen pitäisi kyetä viisaampaan toimintaan maailmassa.
Fyra dagar av närhet latoo oivalluksia toisensa perään kun muurinkiviä. Painokkaista, puhuttelevista kohtauksista rakentuu varma ja vaikuttava kokonaisuus.
Pääsin näkemään esityksen harvinaisessa kymmenen katsojan ensi-illassa. Kokemus tuntui keitaalta, ihmeelliseltä taskulta, jonka tuolla puolen autiomaa jatkuu. Rajoitusten kiristyminen tarkoittaa, että esitykset paikan päällä on jouduttu perumaan ainakin maaliskuulta. Onneksi esityksen voi nähdä streaminä 12., 20. ja 26.3.. Show jatkuu, niin julistaa myös teatterin aulan seinälle ripustettu plakaatti: ”Virus lähtee, Viirus jää”!
ARTIKKELIKUVA: Ernest Protasiewicz
T-EFEKTI 