Teatteri Viiruksen Hamlet All Inclusive on usealla tasolla toimiva, nokkela adaptaatio William Shakespearen Hamletista. Vanha tarina uudella päähenkilöllä päättyy jälleen tuhoon – se lienee iäinen ja väistämätön kohtalo kaikissa rinnakkaisissa universumeissa. Mutta miten Leijonakuningas 3 liittyy tähän kaikkeen?

Jos tartutaan paljon esitettyyn klassikkoon, kuten Hamletiin, sen voi parhaimmillaan tehdä esimerkiksi näin. 

Hamlet All Inclusive on Teatteri Viiruksen ja Nya Rampenin yhteistuotanto, jossa vanhan kunnon Shakespearen tarinasta keskiöön on nostettu Fortinbras – Norjan prinssi, yksi alkuperäistragedian verilöylyn jälkeen ruumiita siivonneista sivuhenkilöistä. Tässä versiossa Fortinbras saa oman tarinansa, jossa on jotain tuttua (ja jotain mätää). Prinsessa Fortinbrasin äiti, Norjan kuningatar, on juuri murhattu, ja leskeksi jäänyt puoliso Fertrude on nainut lankomiehensä Flaudiuksen. Äskettäisestä menetyksestä huolimatta kuningasperhe viettää denialistisen täydellistä paratiisilomaa täysihoitolassa Teneriffalla. Seurueen jäsenten nimet ovat alkuperäisteoksesta tuttuja, mutta ne on muutettu f-kirjaimella alkaviksi. Hamletin tavoin Fortinbras on kohdannut äitinsä haamun, joka tarkkailee koko esityksen ajan tapahtumia kameran takaa, ja vannonut kostavansa tämän murhan. Fortinbrasin konflikti on siis sama kuin Hamletilla.

Teoksen dramatisoinut ja ohjannut Jakob Öhrman sanoo käsiohjelmassa kokevansa, että Hamletin tekijänä hänellä on velvollisuus kertoa tarina uudella tavalla. Tässä versiossa uutta on sivuhenkilön nostaminen päähenkilöksi, mikä on aina kiinnostanut Öhrmania. Tarinan kertominen uudesta näkökulmasta on yksi tapa adaptoida olemassa olevia teoksia. Adaptaatio on tietystä teoksesta tehty mukaelma tai sovitus, joka tunnustaa avoimesti suhteensa alkuperäisteokseen. Adaptaatiotutkimusta hallitsevat eri mediumien väliset adaptaatiot taiteenlajin sisällä tapahtuvien muutosten jäädessä marginaaliin. On siis tavallisempaa tutkia adaptaation näkökulmasta romaanista dramatisoitua teatteriesitystä kuin teatteritaiteen sisällä tapahtuvia adaptaatioita.

Kaunokirjallisuuden puolella on kirjoitettu paljon teoksia uudelleen sivuhenkilön näkökulmasta. Esimerkiksi Jean Rhysin Siintää Sargassomeri (1966) kertoo Kotiopettajattaren romaanin sivuhenkilön Berthan tarinan kontekstualisoiden samalla uudelleen alkuperäisteoksen. Muita esimerkkejä tällaisesta uudelleentulkinnan lajista ovat Riina Katajavuoren Seitsemään veljekseen pohjautuva Wenla Männistö (2014) sekä Gregory Maguiren Noita: Lännen ilkeän noidan elämä ja teot (1995), joka perustuu L. Frank Baumin romaaniin Ihmemaa Oz. Maguiren teos saattaa olla tuttu sen näyttämöadaptaationa, Wicked-musikaalina.

Teatterissa vastaavia teoksia ovat esimerkiksi Tom Stoppardin Rosencrantz and Guildenstern Are Dead (1966, Hamlet nimikaksikon näkökulmasta), Paula Vogelin Desdemona: A Play About a Handkerchief (1987, Othello Desdemonan palvelijattaren Emilian näkökulmasta) ja viime vuosikymmenellä Katie Mitchellin ja Leo Warnerin ohjaama Fräulein Julie (Neiti Julie Kristin-keittäjän silmin).

Viiruksen Hamlet All Inclusive demonstroi riemastuttavasti, kuinka adaptaatiot ja niiden väliset suhteet rikastuttavat teoksen fiktiivistä maailmaa.

Tv- ja elokuvaviihde on täynnä samantapaista tarinan jatkamista spin-offien muodossa. Marvel- ja DC-sarjakuvauniversumien hahmot mielletään kuuluviksi samaan todellisuuteen, ja kukin voi saada oman seikkailunsa ja syntytarinansa, origin storynsa. Näissä seikkailuissa tosin harvemmin kerrotaan samoja tapahtumia uudestaan eri näkökulmasta, vaan kullakin päähenkilöllä on omat juonikuvionsa.

Oletko muuten nähnyt elokuvan Leijonakuningas 3 – Hakuna Matata? Leijonakuningasta voi pitää Hamlet-adaptaationa, ja tässä jatko-osassa ääni annetaan Rosencrantzille ja Guildensternille eli Timonille ja Pumballe. Elokuvan tapahtumat ovat samoja kuin ensimmäisessä Leijonakuninkaassa, mutta ne kerrotaan Timonin ja Pumban näkökulmasta. Elokuva uudelleenkontekstualisoi aiemmin nähtyjä tapahtumia, ja meille selviää muun muassa perimmäinen syy sille, miksi savannin eläimet oikeasti kumartavat vastasyntyneelle Simballe. Leijonakuningas 3 -elokuvan suhde sarjan ensimmäiseen osaan on samanlainen kuin Stoppardin näytelmän Rosencrantz and Guildenstern Are Dead suhde Hamletiin. Stoppardin näytelmään tekee leikkimielisen viittauksen myös Hamlet All Inclusive.

Muun muassa tällä viittauksella Viiruksen Hamlet All Inclusive demonstroi riemastuttavasti, kuinka adaptaatiot ja niiden väliset suhteet rikastuttavat teoksen fiktiivistä maailmaa. Adaptaatiot muodostavat yhdessä Hamletin ympärille kanonisen universumin, jota jokainen henkilöhahmo ja tarina laajentaa uuteen suuntaan. Vaikka klassikoiden perinteisemmille näyttämöllepanoille on paikkansa, Hamlet All Inclusiven tapa lähestyä teosta harvoin kokeillusta kulmasta on raikas ja tervetullut. Vain puuttumalla teokseen riittävän rohkeasti on mahdollista sanoa siitä jotain uutta.

Sankarina pahis

Iida Kuninkaan esittämä prinsessa Fortinbras on ja ei ole Hamlet. Hänen elämänsä olosuhteet muistuttavat harmillisen paljon Hamletin vastaavia, mutta hahmot reagoivat tapahtumiin eri tavoin. Hamletin vitkastelua ja kuhnailua koston kanssa on usein ihmetelty kriittisessä analyysissä, mutta asevyötä kantava Norjan armeijan kenraali Fortinbras lahtaa reippaasti kolme henkilöä jo ennen väliaikaa. Tarina ei kuitenkaan lähde täysin omille raiteilleen, sillä se päättyy näytelmä näytelmässä -kohtauksen kautta hyvin samankaltaiseen verilöylyyn kuin Hamlet. Hamletin tavoin Fortinbraskin saa tapahtumissa lopulta surmansa.

Asevyötä kantava Norjan armeijan kenraali Fortinbras lahtaa reippaasti kolme henkilöä jo ennen väliaikaa.

Hamletin toimet yhteisessä universumissa ohjailevat Fortinbrasin kohtaloa. Fortinbras kuulee Hamletin hovista saapuneelta näyttelijäseurueelta Tanskan kuningashuoneen tuhosta ja Hamletin juonesta. Välittämättä siitä, että juoni on mennyt kammottavalla tavalla mönkään, Fortinbras päättää toteuttaa samankaltaisen näytännön. Koska Fortinbras on Hamletia avoimemmin väkivallan airut, hänen suunnitelmansa on astetta murhanhimoisempi. Siinä missä Hamletin masinoima näytelmä on passiivis-aggressiivinen yritys savustaa tunnustus Claudiuksesta, Fortinbrasin ohjaus on systemaattinen tappojuoni ja osoitus hahmon pohjattomasta sadistisuudesta.

Fortinbras ohjaa näytelmän hoviväelle, josta yhä elossa ovat Fertrude ja Fofelia. Edesmenneet Flaudius ja Flaertes korvataan näyttelijäseurueen jäsenillä. Näytelmän tapahtumat ovat Hamletin viimeisestä kohtauksesta, jossa Laertesin ja Poloniuksen myrkyttämä miekka ja malja onnistuvat kaksintaistelun tuoksinassa surmaamaan jokaisen hahmon. Kauhulla hallitsevan Fortinbrasin ohjauksessa hänen näyttelijänsä kuolevat leikkitikarin silpoessa ja tekoveren tursutessa samaa tahtia näytelmänsä hahmojen kanssa. Ja jäävät kuolleiksi. On samanaikaisesti karmivaa ja lumoavaa seurata, kuinka näyttelijät pakotetaan tappamaan itsensä ja toisensa.

Kuninkaan Fortinbras on poikkeuksellinen hahmo teatterissa. Hän on arvaamaton, kylmä kiusaaja, joka hallitsee tilanteita ärjymällä ja haastamalla muita hahmoja. Kun häntä oikein paljon harmittaa, hän lähtee sotimaan. Roolisuoritus on niin sähköistävä, että näinkin vastenmielisesti käyttäytyvästä hahmosta tulee jollain tavalla pidettävä.

Iida Kuninkaan roolisuoritus on niin sähköistävä, että näinkin vastenmielisesti käyttäytyvästä hahmosta tulee jollain tavalla pidettävä.

Fortinbras on tämän maailmanajan ihmistä kuvaava Hamlet. Hän on tietoinen tekojensa tuhoisuudesta, ja tekee niitä silti. Yleensä Hamletin suusta kuultu hurskastelu ja moraalisaarna ei olekaan Fortinbrasin heiniä, vaan jää Tanskasta saapuneen näyttelijän lausuttavaksi. Fortinbras vain öykkäröi. Hamlet ei lähtökohtaisesti ole moraaliltaan Fortinbrasia korkeammalla – hän juonii, valehtelee ja hoitelee vihollisiaan pois päiviltä, mutta perustelee väkivaltansa Fortinbrasia ponnekkaammin.

Väitämme, että Fortinbras on avoimesti se mulkku, joka klassinen Hamlet ei tunnusta olevansa. Ja se on upeaa. Katsoja ei joudu kuuntelemaan, miten Hamlet oikeuttaa omaa väkivallan käyttöään ja odottaa, että häntä kaikesta huolimatta tuetaan ja ymmärretään. Fortinbrasia saa pitää hirviönä, jolloin esitys ottaa kauhistuttavan viihteen muodon. Katsoja vapautuu moraalisesta konfliktista, kun hänen ei tarvitse pitää päähenkilön tekoja sankarillisina. Hahmo vertautuu Disney-pahiksiin, jotka ovat halveksuttavasta toiminnasta huolimatta jopa rakastettuja. Poikkeuksena Disney-pahiksiin, jotka ovat tarinan sankarillisten päähenkilöiden vastavoimia, Fortinbras on mulkku ja päähenkilö.

F-naiset ja tursuava spagetti

Poikkeuksellista Hamlet All Inclusivessa on myös aktiivinen Ofelia, Fofelia, jota esittää Jessica Raita. Tavallisesti Ofelian rooli Hamletissa ja sen tulkinnoissa on varsin kapea, mikä onkin poikinut useita hahmon näkökulmasta tehtyjä adaptaatioita (esim. Lisa Kleinin Ophelia, 2006, ja Lisa Fiedlerin Dating Hamlet: Ophelia’s story, 2002). Näkökulmanvaihdoksesta huolimatta Ofelia hahmottuu usein Tanskan hovin tragediassa pelinappulana ja uhrina.

Hamlet All Inclusive uudelleenkirjoittaa roolin Fofeliassa. Hän on selkeä keskushenkilö, joka härnää isäänsä Foloniusta, ottaa mittaa Fortinbrasista ja osallistuu hovin sisäisiin juonitteluihin. F-Ofelialle lankeavat monet tehtävät, jotka alkuperäisessä tekstissä kuuluvat hänen veljelleen Laertesille, esimerkiksi kaksintaistelu Hamletia vastaan. Ratkaisu on silmiäavaava: käy järkeen, että Hamletin hylättyä Ofelian ja tapettua tämän isän Ofelia kääntää selkänsä Hamletille ja suostuu toteuttamaan kuolettavan kaksintaistelujuonen. Alkuperäistekstissähän Ofelia ja Laertes vaihtavat läpsystä paikkoja siinä vaiheessa, kun tarvitaan joku tarttumaan miekkaan. Kirjoitusajankohdan sosiaaliset normit huomioon ottaen valinta on ymmärrettävä, mutta Hamlet All Inclusive osoittaa, ettei se ole ainoa mahdollinen. 

Viiruksen esityksessä Flaertes on se, joka kokee Ofelian kuuluisan kohtalon, suistuu isänsä kuoleman vuoksi hulluuteen ja surmaa itsensä. Flaertesin kuolema toistaa samanlaista kuvastoa, jota usein käytetään Ofelian hukkumisen kuvaamiseen: Ofelia hukkuu jokeen, ja hänen keräämänsä kukat ympäröivät hänet; Flaertes kuolee isänsä hautakukkien ympäröimänä. 

Kun Fortinbras on prinsessa, Fofelia näin aktiivinen ja murhattu kuningas sittenkin kuningatar, Hamlet All Inclusive ratkaisee Hamletille tyypillisen toimijuudeltaan kapeiden naishahmojen ongelman. Samaan aikaan tekemistä riittää kuitenkin miesnäyttelijöille, eikä roolitus sinänsä muuta teosta. Roolitus mahdollistaa myös hienovaraisen queer-representaation Fofelian ja Fortinbrasin sekä edesmenneen kuningattaren ja Fertruden suhteiden muodossa. Hamlet All Inclusiven inklusiivinen roolitus on arvokasta ja merkityksellistä itsessään. 

Kuningattaren katse määrittää ja ohjaa koko teosta videokuvan käytössä. Öhrmanin ohjauksessa kuvaaja ei ole esityksen ulkopuolinen, vaan kamera on annettu Jonna Järnefeltin esittämän Hamletin kuolleen äidin käsiin. Hamlet All Inclusive perustelee kameran käyttöä fiktion vaatimuksella: kuollut kuningatar on haluttu pitää läsnä koko esityksen ajan, ja kameran katse on hänen katseensa.

Kuningattaren haamu tarkkailee kameran kautta tapahtumia läpi esityksen ja tarjoaa katsojille videokuvan avulla pääsyn esimerkiksi seinän taakse jääviin hotellihuoneisiin, joihin ei muuten nähdä. Runsaasti videokuvaa esityksissään käyttävän Nya Rampenin estetiikkaan kuuluu juuri tällainen yleisön katseen kontrolloiminen näyttämällä kohtauksia ainoastaan videokuvan välityksellä. Erityisen tehokkaasti videon käyttö toimii kohtauksessa, jossa Fortinbrasin ällötystä Flaudiuksen ja Fertruden suhdetta kohtaan havainnollistetaan sylkemällä lasiin, rapsuttelemalla genitaaleja aterimilla ja tunkemalla varpaita lasipulloon. Suusta tursuava, puoliksi syöty spagetti näyttää erityisen iljettävältä valkokankaalle heijastetussa lähikuvassa.

Hauraat universumit

Hamlet All Inclusive on kiehtova adaptaatio Shakespearen pohjateoksesta, sillä näkökulmahenkilön vaihdoksen lisäksi se toisintaa myös alkuperäisen juonen eri henkilöllä. Se on siis adaptaatio kahdella eri tasolla. Katsojana onkin kammottavaa huomata, että sivuhenkilön tarina on peilikuva Hamletin tarinasta. Paitsi että sen lähtökohta on samanlainen, sen henkilöt saavat inspiraatiota Hamletin tarinasta, jolloin se myös päättyy yhtä traagisesti. Hamletin esimerkki ikään kun leviää. Ihan painajaismaista.

Kahden tason adaptaatio näkyy myös teoksen nimessä. Vaikka päähenkilöksi on vaihdettu prinsessa Fortinbras, Hamletia ei ole jätetty nimestä pois. Fortinbrasin tarina on edelleen myös Hamletin tarina, ja nimensä mukaisesti teos sisältää kaikki Hamletin puolet: sekä analyyttisen jahkailijan että sadistisen toimijan.

Hamletin ja Fortinbrasin kertomuksia yhdistää myös näyttelijäkaksikko, joka ilmaantuu esirippuportaalin kautta sekä Tanskan hoviin että Teneriffalle. Kaksikolla on ulkopuolisen perspektiivi näihin kahteen ulottuvuuteen, mutta myös rooli niiden kulussa. Tämän Hamletin universumiin kuuluu siis esityksen kehys, jossa universumeja tarkkaillaan kun rinnakkaisia todellisuuksia. Näyttelijöiden keskustelusta paljastuu esityksen eksistentiaalinen lähtökohta: Mikään todellisuus ei ole ainutlaatuinen. Olemme yksi monista rinnakkaisista maailmankaikkeuksista, jotka syntyvät ja kuolevat. Kukin niistä on yhtä altis tuholle. Aivan kuten Tanskan kuningashuone ja Norjan kuningashuone. 

Olemme yksi monista rinnakkaisista maailmankaikkeuksista, jotka syntyvät ja kuolevat. Kukin niistä on yhtä altis tuholle.

Maailma on hauras ja ajautuu tuhoonsa joko viipyillen tai pikatietä. Valitsemalla päähenkilökseen Fortinbrasin Hamlet All Inclusive herättää kysymään, kuka on se silminnäkijä, joka jää henkiin kertomaan kaatuneiden tarinan. Fortinbras, Horation ohella, oli Hamletin tuhon todistaja. Kuka on Fortinbrasin tuhon todistaja?

Hamlet All Inclusive sekoittaa liberaalisti mutta tarkoituksenmukaisesti lähdetekstinsä repliikkejä: ollako vai eikö olla -yksinpuhelukin on siirtynyt aivan viimeiseen kohtaukseen. Ainakin yksi repliikki on kuitenkin oikealla paikallaan. Shakespearen näytelmän viimeinen puheenvuoro on Fortinbrasilla, joka saapuu paikalle juuri kun kuningasperhe on surmannut toisensa. Fortinbras määrää, että Hamletin ruumis kannetaan pois sotilaallisin menoin, kunnialaukausten säestämänä.

Saman repliikin lausuu Fortinbrasin ruumiin ääressä kone. Lomahotellin pingispalloja syöttävä, ihmisvastapelaajansa ennen pitkää uuvuttava pöytätennisrobotti ylentää Fortinbrasin sankariksi kiinankielisellä konepuheella. Esityksen käsiohjelmassa Fortinbrasia itseään kuvataan koneen kaltaiseksi. Hän on kuitenkin vain koneen kaltainen ihminen. Luomaansa tekoälyyn ja automatiikkaan nähden ihminen on puutteellinen, ja tunteidensa ajamana tuhoaa itse itsensä. 

Viiruksen Hamlet-adaptaatio on tervetullut ja sen hienous piilee siinä, kuinka se ruokkii ja täydentää Hamletin universumia vailla väkinäisyyttä. Esitys muovaa Shakespearen teosta vapaalla kädellä ja tekee Hamletista nykyaikaisen teatteritekstin. Ja kyllähän tämä tuntuu ajankohtaiselta: ihmiskunta viettää mitä yltäkylläisintä paratiisilomaa, ikään kuin kuningatarta ei olisi juuri murhattu.

Sanni Martiskainen
Sofia Valtanen

ARTIKKELIKUVA: Fortinbrasin seurue syömässä Teneriffalla. Kuvaaja Ernest Protasiewicz.