Slovenian satavuotisen nukketeatteriperinteen vaalija, teatteri Lutkovno gledališče Ljubljana, kerää 110 000 katsojaa vuosittain. SAMPO Festivaalin yleisölle teatteri toi yllätyksiä täynnä olevan esityksen perinteisen nukketeatterisadun pohjalta.
Teatteritilaan on ahtautunut monikymmenpäinen katsojajoukko tuijottamaan pienen pientä luukkua, jossa pienen pieni marionettinukke tepastelee edestakaisin maisemafondin edessä ja esittelee tulevan kertomuksen henkilöt. Sitten näkyviin ilmestyy maisemaan nähden valtava jalka, ja käsivarsi, ja pää. Pienestä näyttämöaukosta änkeytyy ulos mies (Iztok Lužar), joka vetää aukkoa rajaavan etuseinän yleisöä kohti ja pakottaa heidät väistymään. Seinän takaa paljastuu valaistu pöytä, uusi riisuttu näyttämö, jonka reunalta nuket roikkuvat valmiina naruissaan.
Kaksi nukettajaa (Lužar ja Maja Kunšič) kertovat pikkuisilla nukeilla tarinaa Kauzenveit-ritarista, joka on elänyt julmaa ja tuhoisaa elämää ja jonka noita on kirouksella muuttanut pöllöksi. Kauzenveitin ainoa toivo saada ihmisen keho takaisin on antaa jonkun nyppiä hänen höyhenensä irti saadakseen oman toiveensa toteen. Hän kohtaa miehen nimeltä Kasperl, joka mielihyvin nyhtää pöllöltä taikavoimaisia sulkia päästäkseen ministeriksi. Kasperl huumaantuu vallasta ja alkaa ahneuksissaan vaatia pöllöltä yhä enemmän ja enemmän sulkia, kunnes koko lintu on kynitty. Open the Owl on kirjalija Célia Houdart’n sovitus Franz Poccin nukketeatteritarinasta Pöllölinna vuodelta 1869. (sampofestival.fi).
Suurin osa kohtauksista esitetään pöydän päällä rajatussa tilassa, jossa kohtauksen tausta rakennetaan minikokoisilla taustafondeilla. Nukkeina toimivat pienet marionettinuket. Marionettinukella tarkoitetaan nukkea, jolla on kokonainen vartalo ja jota nukettaja ohjaa ylhäältä alaspäin nauhojen ja ohjausristikon tai nauhojen ja sauvojen avulla (Barić 2002, 74).
Open the Owl -esitys perustuu siinä käytettyihin nukkeihin, jotka olivat ohjaaja Renaud Herbinin innoittajia esitykseen. Nuket ovat peräisin slovenialaisen nukketeatterin tekijän Milan Klemenčičin esityksestä Sovij grad (Pöllölinna) vuodelta 1936 (sampofestival.fi).
Kaksi pientä kameraa seuraa tapahtumia läheltä ja niiden kuva heijastuu vuoroin yhteen tai molempiin pilareihin kummallakin puolen miniatyyrinäyttämöä. Näyttämön yläpuolella virtaa suomen- ja englanninkielinen tekstitys, sillä esitys puhutaan sloveniaksi ja ranskaksi. Moneen eri kohteeseen jaetut näyttämöelementit kilpailevat katsojan huomiosta.
Kasperl ottaa ministerin toimessaan vastaan paljon vieraita. Kasperlille he kaikki näyttäytyvät yhdentekevinä karikatyyreinä: hän kuulee keskusteluista vain omat tittelinsä ja mielistelyn. Vanhan ystävän, Marian, sanat kaikuvat kokonaan kuuroille korville. Kasperlilla on aikaa vain omille vastauksilleen, ja hän lähettääkin Marian pois.
Open the Owl törmäyttää näyttävästi yhteen kansantarinoihin perustuvan 1800-luvun nukketeatterisaduston Kasperl-sankareineen, 1930-luvulta peräisin olevat nuket sekä nykydramaturgian ja -nukketeatterin keinot. Esitys korostaa itse muotojen välimatkaa aloittamalla hyvin vanhanaikaisesta näyttämökuvasta ja repimällä sen sitten konkreettisesti auki.
Open the Owl on sananmukaisesti kuin klassikkoesityksen ruumiinavaus, jossa pinta viilletään auki, kudos erotetaan kudoksesta, asioita otetaan ulos ja levitetään näytille.
Nykyaikaisesta teatteritekniikasta otetaan kaikki irti. Kamerat huristelevat uusiin kuvakulmiin kiskoilla tai nukettajien siirtelemänä, ja osa lavaste-elementistä liikkuu myös koneistetusti. Kevyen spottivalon voi tuoda näyttämön ulkopuolelle nuken mukana. Esitys saa kuitenkin voimansa siitä, miten tehokkaasti keinot kohottavat kerrontaa: yleisö näkee paremmin pienen marionetin liikkeen, kun sitä kuvataan läheltä, ja kuvan kompositio tuo oman esteettisen tasonsa kerrontaan.
Modernia on myös esiintyminen kaikkea illuusiota välttäen. Nukettajien ilmeitä ja työskentelyä pystyy seuraamaan koko esityksen ajan. Myös nukettajien ajoittainen näytteleminen ilman nukkeja on hieno tehokeino. Lopun huippukohdassa, jossa Kauzenveit-pöllö menettää viimeisen sulkansa, emotionaalinen paino on Lužarin kehollisen näyttelijäntyön varassa. Takaisin ihmiseksi pyrkiessään Kauzenveit lihallistuu katsojienkin silmien edessä, kun sen edustaja näyttämöllä vaihtuu pöllönukesta ihmisnukkeen ja lopulta nukettajaan itseensä.
Open the Owl on sananmukaisesti kuin klassikkoesityksen ruumiinavaus, jossa pinta viilletään auki, kudos erotetaan kudoksesta, asioita otetaan ulos ja levitetään näytille. Esitys yllättää ja hallitsee yleisöään järjestelemällä esitystilaa vähän väliä uudestaan. Esiintyjät saattavat esimerkiksi irtautua minatyyrinäyttämöstä tullakseen yleisön sekaan.
Esityksen toiminta laajenee ja kurottuu sitä kauemmas näyttämön ulkopuolelle, mitä pidemmälle Kauzenveit-pöllön höyhennys etenee. Jos katsoja luuleekin tietävänsä, mitä esitys aikoo, hän saa pian huomata olevansa väärässä. Esiintyjien seuraava liike saattaa kirjaimellisesti häätää hänet katsojapositiostaan.
Tällainen jatkuvasti kylkeään kääntävä esitys on rakennettu palvelemaan katsojan uteliaisuutta. Katsojille on etukäteen kerrottu, että tilassa saa vapaasti liikkua, mutta suurimman osan ajasta yleisö istuu tai seisoo tiukasti paikoillaan varoen, ettei varmasti ole kenenkään näkyvyyden tiellä. Festivaaliyleisö mukautuu esiintyjien ja lavasteiden liikkeisiin, mutta asettuu kuitenkin pian taas mukavasti lattialle istumaan. Yleinen varovaisuus ja staattisuus aiheuttaa sen, ettei toimintaa pääse seuraamaan kovin läheltä, vaikka tekijät niin olisivat toivoneetkin. Ehkä vapaan liikkumisen ajatus toimii paremmin väljässä tilassa.
Myös tekstitysruudun lukeminen osaltaan naulitsee katsojan aloilleen ja hillitsee halua siirtyä hyväksi havaitulta paikalta jonnekin muualle. Nopeatempoisessa esityksessä koko tilaa hyödyntävän toiminnan seuraaminen samanaikaisesti tekstityksen lukemisen kanssa on paikoitellen haastavaa. Nukketeatterissa tarina kuitenkin usein avautuu katsojalle jo kuvan ja liikkeen kautta, eikä näin ollen symbolinen kieli välttämättä tarvitse sanoja (Barić 2002, 23). Vahvempi luottamus tähän nukketeatterin ominaiseen visuaaliseen kieleen jättäisi katsojalle enemmän tilaa tutkimusmatkailla esitystilassa. Toki tekstitykset takaavat, että tarinan nyanssit avautuvat paremmin.
Kauzenveit kulkee kivuliaan matkan saadakseen takaisin ihmisen muotonsa ja entisen elämänsä. Samalla oikeat linnut luovat yläilmoista katseen kohti maata ja ihmisiä, jotka ajavat itsensä turmioon jahdatessaan alhaisia iloja. Kaukana nuket leijuvat yhtenä lauttana ilmassa, aaltoilevat kuin myyttisen alamaailman liejussa. Ei pääse ihminen sulistaan.
Kolmatta kertaa järjestettävä kansainvälinen nukketeatterifestivaali SAMPO Festival tarjoaa esityksiä Suomesta ja ulkomailta kaikenikäisille katsojille 28.8.–1.9.2019.
Lähteet:
https://sampofestival.fi/ (viitattu 29.8.2019)
Barić, Maija 2002. Haltioitumisen hetkiä, Moments of Inspiration. Nukketeatteri Sampo.
ARTIKKELIKUVA: Jaka Varmuž.
T-EFEKTI 