Juuri, kun syksyn teatterikausi on käynnistymässä, ovat koronatartunnat kääntyneet nousuun. Kohtalon ivaa! Vaikka tunnelmalliset teatterisalit kutsuvat syliinsä istumaan, on uusien rajujen rajoitustoimien mahdollisuutta vaikea karistaa mielestään. Entä jos teatterit taas suljetaan? 

Eletään elokuuta, ja 2020 on ollut teatterille rankka vuosi. Valmiuslain ja koronarajoitusten astuttua voimaan maaliskuussa oli melko pian selvää, että koko kevätkausi oli mennyttä. Monet teatterit joutuivat rankkojen valintojen eteen, kun kaikkia työntekijöitä ei ollut enää varaa pitää työllistettyinä, ja niin teatterialan kuin muidenkin alojen freelancereilta putosi pohja. 

Kevään edetessä oli kuitenkin ilahduttavaa huomata, kuinka teatteri ja muu näyttämötaide löysi uudenlaisia muotoja fyysisten näyttämötilojen ulkopuolelta. YouTubesta saattoi katsoa kansainvälisiä huipputuotantoja, Helsingin Sanomien sivuilta taas balettia ja oopperaa. Monet suomalaisetkin teatterit intoutuivat tekemään erinäisiä livestream-esityksiä, lukudraamoina tai näyttämöllepanoina, ilmaiseksi tai pääsylippuja myyden. Syntyipä jopa Karanteeniteatteri kotimaisen ammattiteatterin striimaamisalustaksi.

Kaipuu yhteiseen tilaan on kuitenkin ollut voimakas ja into kasvanut entisestään syyskauden lähestyessä. Alun perin tarkoituksenamme olikin tässä jutussa listata ja juhlistaa niitä asioita, joita olemme kaivanneet teatterissa eniten tai joita erityisesti odotamme tulevalta kaudelta. Juttua kirjoitettaessa uutisotsikot kuitenkin kertovat, että terveysviranomaiset ovat erittäin huolissaan tämänhetkisistä tartuntaluvuista. Uusien koronatapausten määrät ovat nousussa ja tahti alkaa huolestuttaa. Ministereiden mukaan on syytä miettiä uudelleen esimerkiksi etätyösuositusta, ja maskisuosituksesta on puhuttu jo monta päivää. Epäilyksen siemen on kylvetty. Uskaltaako teatterin ystävä luottaa siihen, että katsomoon tosiaan pääsee tänä syksynä istumaan? Kesäteatterikausi meni ilmeisen hyvin, ja esimerkiksi elokuvateatterit ovat olleet rajoitetulla kapasiteetilla auki jo hyvän aikaa. Voivatko teatterit ja katsojat kuitenkaan olettaa, että tuleva kausi etenisi ongelmitta? Onko syksyllä töitä? Uskaltaako lippukaupoille lähteä?

Uusia ensi-iltoja on luvassa ennennäkemättömän harjoituskauden jälkeen.

Syksyn ohjelmistot tuovat takaisin lukuisia esityksiä, joiden kevätkausi tyssäsi rajoitustoimiin. Ymmärrettävästi monella teatterilla ei ole ollut tarvittavia resursseja esimerkiksi harjoitella uusia teoksia niiden vaatimalla tavalla. Toisaalta myös uusia ensi-iltoja on luvassa ennennäkemättömän harjoituskauden jälkeen. Kansallisteatteri tuo Suurelle näyttämölle Pedro Almodóvarin elokuvasta sovitetun Kaikki äidistäni, ja Helsingin Kaupunginteatteri omalle päänäyttämölleen myöskin alun perin elokuvana tunnetun ja nyt musikaaliksi sovitetun Päiväni murmelina -komedian. Se, millaisia tuloksia nämä veteraaniteatterit ovat saaneet historiallisen erilaisella harjoituskaudella aikaan, paljastuu syyskuussa. Suuren luokan musikaalin tai almodóvarilaisen estetiikan toteuttaminen etäharjoituksina tai muuten erityisjärjestelyin ei voi olla helppoa.

Vastauksia kysymyksiin syyskauden onnistumisesta ei ole luvassa välittömästi, sillä kuten keväälläkin, tilanne elää jatkuvasti. Katsojan paras strategia taitaa olla toistaiseksi tukea teattereita omaa harkintaa käyttäen lippuostoksilla ja suunnitella teatterikäyntejä luottavaisin mielin. Uudet rajoitukset kohdataan, jos ne koetaan aiheellisiksi ja otetaan käyttöön. Sillä välin teattereissa noudatetaan virallista yleisöturvallisuusohjeistusta, jota Suomen Teatterit avaa sivuillaan.

Turvallista teatterielämystä ei voi jättää yksin teattereiden kannettavaksi taakaksi.

Kauden onnistuminen tietenkin edellyttää, että katsojat ovat itsekin valppaana. Turvallista teatterielämystä ei voi jättää yksin teattereiden kannettavaksi taakaksi, etenkään koska niiden harteilla on jo paljon suurempi taloudellinen riski kuin katsojalla. Kuten suomalaisia yleensä, katsojia kannustetaan suhtautumaan turvallisuusohjeisiin vakavasti. Teatterista nauttiminen on suuri etuoikeus, eikä koronakriisi ole loppuunkäsitelty. Teattereihin palaamisen palkinto tuntuu kuitenkin loistavan vain kirkkaammin, koska sen mahdollistava tasapaino on lähtökohtaisesti hauras. Teatterin taianomainen luonne tarvitsee toteutuakseen yleisön ja näyttämön välisen molemminpuolisen yhteyden, kunnioituksen ja arvostuksen. Tänä syksynä niiden rooli on erityisen tärkeä.

Vaikka tummia pilviä onkin kertynyt horisonttiin, sadetakit ovat jo päällä eikä vielä onneksi myrskyä. Teatterikausi pääsee alkamaan, ja se on kiistattoman iloinen asia. 

Liitämme loppuun pienen näytteen siitä, millainen tämän jutun piti alunperin olla. Seuraavan katkelman kaipuustaan teatterisaliin on kirjoittanut Sanni Martiskainen: 

Kaipaan läsnäoloa ja kohtaamista. Sitä, että saa mennä ihan yksin paikalle ja rauhassa tarkkailla muita katsojia. Sitä, että voi mennä seurassa paikalle mutta istua hiljaa muiden joukossa katsomossa. Kaikkia tuttuja lämpiöitä. Ja sitä kun lähtee esityksen jälkeen pohtimaan näkemäänsä syysiltaan, joka on mielikuvissa aina kaunis ja vielä valoisa eikä koskaan liian kylmä.

Sanni Martiskainen
Maura Minerva
Sofia Valtanen

ARTIKKELIKUVA: Michael John Goodman, The Victorian Illustrated Shakespeare Archive.