Eilinen suru-uutinen Lasse Pöystin kuolemasta liikutti syvästi meitä, kuten monia suomalaisia. Näyttelijänä, ohjaajana ja teatterinjohtajana Pöysti ehti urallaan koskettaa useampaa sukupolvea, ja hänen vaikutuksensa alalla on kiistaton. Kokosimme eri-ikäisten teatteritietelijöiden muistoja Pöystistä.

”Pöystin kuolema aktivoi taas pohdinnan siitä, miten katoava näyttämötaide on moniin muihin taiteenlajeihin verrattuna. Näin Pöystin näyttämöllä useammassakin esityksessä, mutta ensimmäiset ajatukset uutisen luettuani liittyivät esityksiin ja tapahtumiin, joita en tietystikään ole itse nähnyt: Kansallisteatterin 1949 esitettyyn Max Frischin Kiinan muuriin, joka oli monin tavoin poikkeuksellinen esitys ja jossa Pöystillä oli keskeinen rooli, sekä valokuva hänestä ja Jeanne Moreausta, joka on otettu Comédie-Françaisen Kansallisteatteriin tekemän 1951 vierailun yhteydessä. Pöysti oli myös yksi niistä harvoista näyttelijöistä, jotka 1940-luvun lopulla ”päästyään Kansallisteatteriin” myös lähtivät sieltä. Ja minkä huikean uran hän teki, näytteli peräti kahdeksalla vuosikymmenellä, 1940-luvulta 2010-luvun alkuun.”

Hanna Korsberg, teatteritieteen professori

Mittavalla urallaan Pöysti ehtikin esittää rooleja laidasta laitaan, aina valtionpäämiehistä eksoottisiin eläimiin.

”Lasse Pöystistä on tietysti monia muistoja teatterin katsomosta, mutta myös se, kun aikanani pyysin häntä haastatteluun Yleisradion Viikon taiteilija -sarjaan. ”En minä tule. En tule”, oli vastaus – ihan ystävällisesti mutta päättäväisesti. Tulkitsin sen niin, ettei ollut hänelle tarpeellista – hän ei sitä mitenkään ”tarvinnut”.

Monta tosi hienoa roolimuistoa, tietysti. Mm. Långbackan hieno ohjaus, jossa Ruotsin paras näyttelijä Sven Wollter esitti Stalinia, Lasse (muistaakseni) säveltäjä Prokofjevia – näiden kaksinkamppailu oli hurja ja mieleen jäänyt. Myöhemminhän Lasse itse esitti Stalinia Mestariluokassa Helsingin kaupunginteatterissa.

Mutta se kaikkein fantastisin muisto on kyllä intialainen norsu/elefantti Lilla Teaternin esityksessä Jules Vernen Maailman ympäri 80 päivässä.  Se oli jotain uskomatonta. Phileas Fogg oli käyttänyt norsun koko työpanoksen hyväkseen, todella riistänyt norsun kaikki voimat päästäkseen matkalla eteenpäin. Sitten kun homma oli onnistunut, Fogg myi norsun, pilkkahinnalla vielä, muistaakseni. Lasse ei näytellyt, hän OLI NORSU. Työnsi ylähuultaan vähän eteenpäin ja katsoi Phileas Foggia järisyttävän murheellisesti. Siinä hetkessä oli jotain ikuista, mestarillista, perusjärkyttävää: olen antanut Sinulle kaikkeni, näinkö Sinä minua kiität…

Jo tuolla pienen roolin suurella tulkinnalla Lasse Pöysti oikeutti paikkansa teatterihistoriassa.”

Päivi Istala, teatteriohjaaja, radiotoimittaja, TeM, yleisen kirjallisuustieteen draamalinjan (sittemmin teatteritiede) alumni

Lasse Pöystin merkitys ei suinkaan rajaudu vain teatteriin. Etenkin monille nuoremmille Pöysti tuli tutuksi erityisesti televisiosta ja elokuvista.

”En ole koskaan onnistunut todistamaan Pöystin näyttelijäntyötä livenä, mutta hänen karismansa ja läsnäolonsa tulivat minulle varsin tutuiksi television kautta. Viihdyin teini-ikäisenä yllättävän hyvin Suomi-filmien parissa ja silloin nuoren Pöystin luontevat roolisuoritukset tekivät suuren vaikutuksen. Vielä keskeisemmin omassa elämässäni Pöysti on ollut läsnä satusedän roolissa, turvallisena ja äänellään lumoavana kertojana. En ole ollut 70-luvun lapsi, mutta tuollaiset laadukkaat ja lapsikatsojaa kunnioittaen tehdyt ohjelmat kestävät toki aikaa.

Muistelen lukeneeni, että Pöysti olisi lukenut noita kuuluisia iltasatuja viskin voimalla, pyrkien näin täydelliseen keskittymiseen ja hetkessä olemiseen. Näin aikuisiälläkin hänen iltasatunsa ovat toimineet minulle nostalgian aarreaittana ja stressaantuneen mielen rauhoittajana. Kuultuani suru-uutisen Pöystin poismenosta palasin taas kerran noiden iltasatujen pariin, kohtaamaan suoraan katsojalle juttelevan Lassen kuin oman tutun ja rakkaan sukulaisen.”

Laura Helander, teatteritieteen opiskelija

Viimeisen roolityönsä Pöysti teki Helsinkin kaupunginteatterissa.

”Lasse Pöysti on ollut minulle tärkeä taiteilijapersoona. Ihastuin Suomisen Olliin jo pikkutyttönä ja sitä kautta kiinnostuin vanhoista kotimaisista elokuvista.

Onnistuin näkemään taiteilijan kerran teatterilavalla vuonna 2012. Pitkän debatoinnin jälkeen äitini päästi tämän 13-vuotiaan fanitytön katsomaan Metsä-näytelmän viimeistä esitystä Helsingin kaupunginteatterissa. Henkeä pidätellen odotin Pöystin palvelija Karpia lavalle. Kesti kauan ymmärtää, että siinä hän on – monta kymmentä vuotta näytellyt legenda! Silmät siinä kostuivat.

Esityksen lopussa koko yleisö kunnioitti Pöystiä seisten, aplodiryöpyllä. Pöysti kiitti yleisöä, pilke silmäkulmassaan niin kuin aina.

Pöysti jätti jälkeensä lukuisia hienoja roolisuorituksia, joista useita pääsee näkemään tv:stä tai Elävästä arkistosta. Näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, teatterinjohtaja… On pakko nostaa hattua pitkästä ja monipuolisesta urasta!

Lepää rauhassa Lasse Pöysti.”

Leena Kärkkäinen, teatteritieteen opiskelija

Pöysti ilahdutti läsnäolollaan uransa päätyttyä myös näyttämön ulkopuolella.

”Lasse Pöysti oli kutsuvieraana Uinuva-yhtyeeni levyjulkaisukonsertissa Lavaklubilla keväällä 2013. Jännitin kovasti etukäteen, koska olin kuullut huhuja, että hän saattaisi tulla paikalle. Hän istui rauhoittavassa olemuksessaan sohvalla eturivissä ja toi hurjasti voimaa ja uskallusta nuorelle laulajanalulle.”

Heta Keskinarkaus, teatteritieteen opiskelija

Lasse Pöystillä oli aivan omanlaisensa riemastuttava vaikutus katsojiin, kuten Hanna Korsberg muistelee.

En muista minä vuonna näin Kvartetin Kaupunginteatterissa (silloin ensemblessa olivat Forssell, Valkama, Siimes ja Pöysti). Pöystin tultua ensimmäistä kertaa näyttämölle yleisöstä kuului kovaääninen hämmennyksen ja ilahtumisen sekainen huudahdus: ”Lasse Pöysti!”

Hanna Korsberg

Ja kukapa meistä ei olisi ilahtunut Lasse Pöystin nähdessään. Kiitos kaikista ilon hetkistä, Lasse, lepää rauhassa.

ARTIKKELIKUVA: Museovirasto, Historian kuvakokoelma, Studio Kuvasiskojen kokoelma.