Red Nose Companyn Täydellinen musikaali – matka manalaan sai ensi-iltansa Kanneltalolla 5.2.2026.
Klovnit Secret (Amira Khalifa), Tiktak (Nora Raikamo) ja Delta Airways (Jussu Pöyhönen) ovat aikeissa tehdä täydellisen musikaalin. Sellaisen säveltäminen on ollut Delta Airwaysin suuri unelma, ja Secret ja Tiktak ovat valmiita astumaan parrasvaloihin musikaalitähtinä. Näistä asetelmista alkaa Red Nose Companyn uusi esitys.
Ensimmäisellä puoliajalla pitäydytäänkin vahvasti musikaalien maailmassa. Secret kertoo aina rakastaneensa musikaaleja, erityisesti Sound of Musicia, ja unelmoineensa musikaalihahmojen elämästä. Tiktakia taas Julie Andrewsin täydellisyys on suorastaan raivostuttanut. Seuraavana idolinaan ja ihailun kohteenaan Secret nostaa esille Cynthia Erivon, todellisen puolijumalallisen musikaalitähden. Pian klovnit päätyvätkin pohtimaan tällaisten tähtien ja riviesiintyjien eroja purkamalla ensemble-näyttelijöiden työtä ja tunteita. Kaiken tämän joukkoon Secret ja Tiktak nivovat tarinoita omasta elämästään aina lapsuudesta nykyhetken keski-ikäisyyteen. Jokaista käsiteltävää teemaa säestää asianmukaisesti siihen liittyvä Jussu Pöyhösen säveltämä ja sanoittama kappale – ollaanhan tässä tekemässä täydellistä musikaalia! Suoria tai ilmiselviä viittauksia tuttuun musikaalimusiikkiin kappaleissa ei kuulla, vaan Pöyhönen on säveltänyt laulut omalla persoonallisella tyylillään. Suurin osa kappaleista on soolokappaleita, ja näyttelijät laulavatkin ne erittäin sujuvasti jättäen klovniäänensä laulamisen ajaksi pois.
Toisella puoliajalla musikaali-idea tuntuu kuitenkin jäävän taka-alalle. Kun omien elämänvalintojen peilaaminen musikaalitähtiin ja keski-ikäisyyden käsittely ovat nostaneet pinnalle ajatukset elämän rajallisuudesta, kääntyykin klovnihahmojen kiinnostus lähinnä kuoleman käsittelyyn. Väliajan jälkeen keskitytäänkin siis käymään läpi sumerilaisen rakkauden ja sodan jumalatar Inannan myyttiä manalaan laskeutumisesta ja sieltä poistumisesta. Yhtymäkohtia omaan elämään löytyy yhä; onhan kuolema vääjäämätön osa elämää. Secretiä kuolema myös kiehtoo omanlaisena mahdollisuutenaan, Tiktakia se lähinnä kauhistuttaa. Kahden eri näkökulman tarjoamat tulkinnat Inannan motiiveista houkuttelevat katsojankin pohtimaan omaa suhdettaan elämän välttämättömään päättymiseen niin omalta kuin esimerkiksi läheistensä osalta. Musikaaliteema alkaa kuitenkin loistaa poissaolollaan, mikä on sikäli harmi, että Inannan myytistä olisi varmasti saanut rakennettua kauniita ja koskettaviakin musiikkinumeroita. Esityksen lopulla nähtävä Secretin tanssinumero, jossa hän pelkän liikkeen kautta käsittelee äitinsä kuolemaa, saa kuitenkin arvoisensa tilan ja fokuksen esityksessä, ja nousee sen pysäyttävimmäksi hetkeksi.
Kuten ryhmältä saattaa odottaa, vaikka kontakti katsojiin on vahvaa ja humoristista, ilmaisussa ei pyritä perinteiseen sirkusklovneriaan. Mukana on laaja skaala tunneilmaisua ja fyysistä tekemistä. Erityisesti Amira Khalifan mimiikkaa ja kehollista ilmaisua on suuri ilo katsoa. Lähestulkoon täysin sanattomaan ilmaisuun nojaa vahvimmin kuitenkin Jussu Pöyhönen Delta Airwaysin hahmossa, joka pitkälti seuraa Secretiä ja Tiktakia dj-pöytää muistuttavan pönttönsä ääreltä. Delta Airways avaa näytökset saapumalla näyttämölle ja liittyy pönttönsä takaa parrasvaloihin aika ajoin tanssimaan ja laulamaan. Koko kolmikko toimii ryhmänä hyvin ja jokainen esiintyjä pääsee myös pelaamaan vahvuuksillaan. Käsiohjelma paljastaa, että esitys on rakennettu improvisaatiotyöskentelyn pohjalta, mikä on varmasti osatekijä siihen, että ryhmän vahva keskinäinen koheesio välittyy myös katsomoon asti.
Itselleni esityksen punainen lanka ei kuitenkaan täysin välity ja jään miettimään sen improvisaatiotaustaa. Näen kyllä teemojen ja kohtausten väliset assosiaatiot, mutta kokonaisuus jää minulle valikoimaksi huomioita, jotka on löyhästi nivottu yhteen musikaaliteeman alle – joka kuitenkin meinaa unohtua puolessavälissä esitystä. Yhteen esitykseen on otettu mukaan monta isoa teemaa aina rasismin varjostamasta lapsuudesta keski-ikäistymisen kehollisiin muutoksiin ja yhteiskuntamme monin tavoin syrjiviin rakenteisiin. Kenties tarkemmin rajattu fokus olisi ohjannut omaa katsomiskokemustani tehokkaammin. Toisaalta esityksen vahvuus on juuri sen omakohtaisuudessa, jolloin se on varmasti varsin väkevä sellaisille katsojille, jotka tunnistavat myös itsensä klovnihahmoista. Klovnimaskit ja -äänet toimivat tällaisten teemojen käsittelyssä hyvin vahvoina vieraannuttavina tekijöinä, jotka asettavat käsiteltävien teemojen raskauden ja ilmaisumuodon näennäisen keveyden varsin ilmiselvään ristivetoon. Tämä tekee välitettävistä viesteistä entistä voimakkaampia, silloin kun katsoja itse on ne halukas ja kyvykäs ottamaan vastaan.
Aplodien yhteydessä klovnit esittävät vielä yhden kappaleen, joka asettaa toisen puoliajan pohdiskelun humoristisella tavalla perspektiiviin. Vilkkaan, vakavien asioiden äärellä tunnetilasta toiseen kulkevan esityksen viimeinen laulu muistuttaa, että ei elämä ole niin kuolemanvakavaa – eikä kuolemakaan.
Artikkelikuva: Marko Mäkinen