Fyysisen teatterin ryhmä Kauri Honkakoski Companyn HIGH TIDE -esityksen estetiikka vie 1800-luvulle, mutta selvää on, että esitys ammentaa 2020-luvun lopunaikojen kaltaisesta ympäristökatastrofista, jossa kaikki vitsaukset ovat jo täällä.
“Miten luonto kehtaakin pilata näin täydellisen kesäpäivän?” kysyy teoksen kuvaus, ja esityksessä ollaankin vahvasti luonnonvoimien armoilla. Merkityksellisin jännite perustuu piknik-porukan joutilaisuudenhalun ja luonnonilmiöiden pakottavuuden väliseen köydenvetoon. Kohtauksissa etsitään parasta mahdollista tapaa nauttia hetkestä ja hetkittäin joukko pääseekin kilistelemään laseja onnessaan, mutta ympäristö ei anna rauhaa eikä tunne armoa.
Jos Honkakosken Pulpetti oli taidokas ja mukaansatempaava fasismin ja ryhmäajattelun kuvaus ja Hinterland sukellus painajaisten hirveän hienoon estetiikkaan, HIGH TIDE on eskapistinen marenkileivos, jonka sisällä on ruusunpiikkejä. Honkakoski hyödyntää koreografiassa esiintyjien kehollista ilmaisuvoimaa ja taituruutta, jota katsoo ilolla. Draamallisen puheteatterin keinoihin tottunut katsoja voi joko keskittyä nauttimaan kuvista ja kohtauksista, tai merkityksellistää esitystä itsestään nousevien assosiaatioiden kautta.
Itsessäni heräsi esityksen äärellä kysymys: onko kesäpäivästä nauttiminen katastrofin keskellä eskapismia vai radikaalia tilanteen hyväksymistä?
Artikkelikuva: Minna Kurjenluoma