Monien kulttuurilaitosten saleihin kevättalvisin rantautuvat speksit ovat opiskelijoiden interaktiivisia musiikkiteatteriesityksiä, joita tehdään vapaaehtoisvoimin. Eri yliopistoilla ja tiedekunnilla on omat speksinsä, niin myös Helsingin yliopiston humanistisella tiedekunnalla. T-efektin speksikirjeenvaihtajat Laura ja Karoliina raportoivat tunnelmia Humanistispeksin valmistamisesta ohjaajan ja käsikirjoitustiimiläisen näkökulmasta.
Tämän vuoden Humanistispeksi Mitä jälkeemme jää on vasta tullut ensi-iltaan Vantaan Kulttuuritalo Martinuksessa. Tarinan päähenkilö Myrsky joutuu vastentahtoisesti viettämään aikaa sukunsa kartanolla, missä perheen menneisyydestä paljastuu vaiettu tragedia. Allekirjoittaneet eli vuoden Humanistispeksin ohjaaja Laura ja käsikirjoitustiimiläinen Karoliina löysivät produktiosta paljon resonoivia teemoja.
“Näytelmän tarinassa hahmot taistelevat hyvin hankalien teemojen äärellä; miten löytää oma paikka maailmassa, jossa samanaikaisesti yhteiskunta ja perhe yrittävät tunkea yhteen muottiin, mutta toisaalta omat suunnitelmat vievät kohti polkua, jonka suunta on vielä usvan peitossa. Valinnat ovat vaikeita, ja välillä hahmot tekevät “vääriä” päätöksiä, mutta juuri se tuo heidät lähelle katsojaa, tekee heistä ihmisiä, no, ainakin melkein kaikista… On ollut uskomaton kunnia päästä ohjaamaan juuri tätä käsikirjoitusta, ja meidän käsistiimi on tehnyt aivan loistavaa työtä siinä, että tekstin avulla katsoja pääsee tuntemaan koko tunteiden kavalkadin. Itken ja nauran joka kerta ja siinä jos jossain on magiaa”, ohjaaja Laura kertoo.
”Oman polun seuraaminen ja erilaisten odotusten ristipaineessa oleminen puhuttelevat erityisesti. Koen, että näissä teemoissa myös yhdistyy universaaliuus ja ajankohtaisuus: vaikka jokainen sukupolvi kohtaa samanlaisia haasteita, nykyään yhtenäiskulttuurin rippeiden ja koventuneen yhteiskunnallisen arvoilmapiirin äärellä nuorilla aikuisilla on entistä haastavampaa pitää kiinni unelmistaan – ja ylipäätään tunnistaa niitä kaiken taustahälyn keskeltä. Mitä jälkeemme jää käsittelee näitä teemoja älykkäästi ja lempeästi”, Karoliina pohdiskelee.
Ohjaaja Lauralle tämä on ensimmäinen kerta, kun hän pääsi ohjaamaan suurta musikaaliproduktiota.
“On ollut aivan äärettömän hienoa saada ohjata tämä speksi. En ollut alunperin vielä ajatellut hakevani ohjaajaksi tänä vuonna, mutta keväällä siihen tarjoutui mahdollisuus ja päätin tarttua siihen, ja olen niin iloinen, että tein niin. Speksin ohjaaminen on samaan aikaan ihanaa ja samaan aikaan ihan hullua; kyseessä on niin valtavan kokoinen satapäinen produktio, että on käsittämätöntä, että kaikki humanistispeksissä pyörii vapaaehtoisvoimin. Onneksi meillä on ollut niin mahtavat tiimit kasassa, että en ole hetkeäkään epäillyt, etteikö kaikki tulisi tehdyksi. Itseäni eniten jännitti improvisaation ohjaaminen, sillä speksi on impron lajina varsin omanlaisensa ja jakaantuu jonnekin lyhyen ja keskipitkän impron välimaastoon (välillä omstartiksi riittää yksi sana, joskus yleisö vaatii esimerkiksi räppibattlea). Onneksi meillä kuitenkin on ollut niin timanttinen ja lämminhenkinen näyttelijäporukka kasassa, etten ole hetkeäkään epäillyt, etteikö kaikki sujuisi moitteettomasti. Juuri nyt ensi-illan jälkeen olo on vain äärettömän ylpeä ja etuoikeutettu, kun on saanut olla mukana jossain näin kauniissa.”
Käsikirjoitustiimissä Karoliina pääsi kokeilemaan musiikkiteatterikirjoittamista ensimmäistä kertaa.
”Pienoisnäytelmiä kirjoittaneena oletin, että eipä speksin käsikirjoittaminen niin suuri hyppy tuntemattomaan voi olla – vaan kyllä se oli! Speksiä kirjoittaessa tulee ottaa huomioon lukuisia eri juttuja kohtausten kestosta hahmojen esilläoloaikaan, joten opittavaa riitti vaikka kuinka. Haastavinta mutta kenties myös palkitsevinta oli löytää hahmojen oma ääni – varsinkin vanhalla Selmalla on erityinen paikka sydämessäni. Lisäksi speksin kirjoittaminen on todella yhteisöllistä, mikä oli pitkälti itsekseni kirjoittamaan tottuneena myös uuden opettelua. Onneksi käsikirjoituspäällikkö Susannalta saattoi aina matalalla kynnyksellä kysyä mitä vaan speksin käytännön jutuista speksikirjoittamisen kiemuroihin ja yhdessä kolmannen käsikirjoitustiimiläisen Minervan kanssa tiimiin muodostui ilmapiiri, joka onnistui olemaan yhtä aikaa kannustava ja tehokas. Tärkeimpänä oppina speksin käsikirjoittamisesta jäi se, että paljon eri tekstilajeja kokeilleena voi edelleen päätyä uuden äärelle ja alkujännityksestä huolimatta saada vaikka kuinka onnistumisen kokemuksia.”
Koska Humanistispeksin ytimessä on yhteisöllisyys, T-efektin speksijaosto kyseli myös muilta tämän vuoden tiimiläisiltä speksikkäitä mietteitä.
”Speksikupla on myös ihana juttu!” äänitystiimiläinen kertoo varmasti tiivistäen monen tunnot.
Toinen produktiolainen tuo esiin Humanistispeksiä mahdollisuuksien aarreaittana:
”Vain taivas on rajana kun speksissä luodaan ja ideoidaan, niiden päätyminen oikeasti lavalle on huikean hienoa ja palkitsevaa.”
Vastaavalla tuottajalla, sovituspäälliköllä sekä Humanistispeksin hallituksen jäsenellä Liisalla on selvät sävelet sen suhteen, miksi Mitä jälkeemme jää -esitys on ihana:
”Koska jo eka biisi tulee räjäyttämään Martinuksen katon ilmaan!!”
Sovitustiimin Mikkiksellä on myös selkeä näkemys produktion vahvuuksista:
”Tarina on lämminhenkinen ja tekijät uskomattoman taitavia ja kunnianhimoisia.”
Kysyttäessä, miksi speksin tekeminen on ihmisen parasta aikaa, tuottajana ja markkinointitiimiläisenä tämän vuoden speksissä hommia tekevä Juuso nostaa esiin seuraavat asiat: ”Merkityksellinen yhteisö ja arvokasta kokemusta”.
Produktiossa näyttelevä Henrikki taas tuntuu löytäneen näyttelemisestä ja näyttelijäyhteisöstä kuin toisen kotinsa:
”Oma hahmoni tämän vuoden produktiossa on ihkaensimmäinen roolini näyttelijänä, ja se on minulle oikea unelmarooli, rakastan Eerikiä! Tämän vuoden speksin hahmot ovat tunteineen ja haaveineen niin inhimillisiä ja aitoja – olen tajuttoman ylpeä kanssanäyttelijöistäni ja siitä, miten he tuovat produktion hahmot eloon.”
Käsikirjoituspäällikkö sekä sanoitus- ja valokuvaustiimiläinen Susanna varmasti tiivistää monen tunnot sanoessaan seuraavaa:
”Matka käsikirjoituksen ideasta valmiiksi tarinaksi ja kokonaiseksi esitykseksi on ollut huikea, ja sen varrelle on mahtunut tunteita naurusta onneen, yllätyksestä liikutukseen ja ylpeydestä kiitollisuuteen. Ja kohta se kaikki on valmista yleisön eteen! On ihanaa nähdä, miten produktio etenee, kehittyy, valmistuu ja tulee kokonaiseksi, ja vielä ihanampaa on saada jakaa speksimatka koko työryhmän kanssa, koska kaikki parhaat asiat tehdään yhdessä.”
Omstart, sonetti!
Ikispeksaajan oodi speksille
Hakiessani humanistiseen
tiedekuntaan suureen ja valtavaan,
päätin Speksiin mukaan mä heti meen
ja opintoni jätän unholaan.
No ei, kyllä se tutkielma viel
sielt joskus valmistuu. Ja töihinkin
mennä saan, mut hymys viel on suun piel
kun omstartin huudan jos toisenkin.
Hakiessani humanistiseen
tiedekuntaan suureen ja valtavaan,
astuin samalla kuin suureen valtamereen
tai rantaveteen kutsuvaan.
No siis, kyllä tämä kortti oli katsottava,
vaan jaettukaan ei mulle vain yhtä korttia.
Pian edessäni avautui buffetpöytä kutkuttava,
mahdollisuuksia loputtomia.
No mutta humanistispeksihän
se, tuo humanistin viettelijä
taideteos rakastavan ryhmän
ei voita mikään tätä jengiä.
Kuva: Susanna Salmi