Tervetuloa seuraamaan #:n kommelluksia.
# on täysin todellinen teatteri, jossain kivenheiton päässä Vantaalta, vain lyhyen junamatkan päässä Oulusta, Naantalin paremmalla puolella ja tuokion päässä Kuopiosta. # on arvostettu vanha betonimurikan muotoinen laitosteatteri, jonka ohjelmisto koostuu vain ajan hermolla olevista teoksista, kuten Kiven klassikoista ja Shakespearen uudelleenkirjoitetuista tragedioista. #-teatterissa meitä viihdyttävät ja teatteriaan yhä #:nkaltaisemmaksi rakentavat teatterinjohtaja Jacques Alfa-Susi, viestintäpäällikkö Pasi Pöhöttäjä-Pöhisijä, ikuinen palkaton harjoittelija Natalia Naatti, Pasin teatterin pyörittämisestä yllättävän paljon – tai yllättävän vähän – tietävä poika Jape sekä kavalkadi muita hahmoja, joilla kaikilla on vain yksi missio: tehdä #:stä Suomen kuumin kulttuurilaitos.
#
Teatteri-Sanomat 8.12.2023
#-teatteri hapuilee kohti pohjoista
Anna Korhonen, TS
Tuskin kulttuuriväki ehti hengähtää kuukauttakaan #-teatterin julkista kuohuntaa aiheuttaneen brändiuudistuksen jälkeen, kun # on jälleen katseiden keskiössä: seitsemän vuotta ja 70 miljoonaa euroa niellyt pohjoissiiven remontti on vihdoin valmis. Teatteri-Sanomat pääsi ensimmäisten joukossa kurkistamaan pohjoissiiven touhukkaaseen maailmaan.
”Kaikki lähti siitä, että määriteltiin se pohjoinen”, #-teatterin pääjohtaja Jacques Alfa-Susi toteaa pohdiskelevan näköisenä. ”Ja sitä mietittiin… jonkin aikaa. Taisi se vielä viime viikollakin olla kokouksessa esillä.” Toimittajalta kestää hetken orientoitua siihen, mitä Alfa-Susi ajaa takaa.
”Niin siis kun meillä oli vähän – korostan: vain vähän – erimielisyyksiä siitä, missä pohjoinen sijaitsee ja kun kyseessä kerran on pohjoissiipi niin tämä koettiin aika olennaiseksi asiaksi. Me sitten päädyimme palkkaamaan konsultin.”
Konsultin osoittamaan pohjoiseen?
”Juuri niin.”
Brändiuudistuksen kohdalla #-teatterin työyhteisöä syytettiin tehottomuudesta ja jopa yhteisten varojen haaskaamisesta. Tunnistaako pääjohtaja nämä syytökset siitä, että teatterin oli palkattava konsultti osoittamaan pohjoiseen?
”Ei missään tapauksessa! # on harvinaisen tarkka yhteisten varojen käytöstä. Eikä konsultti edes paljoa maksanut, ei ainakaan Japeen verrattuna.”
Käy ilmi, että Jape on #-teatterin markkinointipäällikön Pasi Pöhöttäjä-Pöhisijän 17-vuotias poika, joka käy Helsingin kuvataidelukiota. Mikä on ollut Japen kontribuutio #-teatterin uudistuksissa? Entä työllistääkö # useinkin teatterin työntekijöiden alaikäisiä omaisia?
”Jape, no tuota tuota… Kyllähän varmasti tiedät tämän nykynuorison, ei niiden puuhista aina tiedä. Mitä tulee täysin vailla pohjaa oleviin nepotismisyytöksiin, ne ovat… vailla pohjaa. Jape palkattiin, koska Jape on paras.”
Paras missä?
”Siinä, mitä hän tekee.”
Eli missä?
”Jape tekee aina sen, mitä tarvitsee – ja enemmänkin.”
Kaikki eivät ole olleet tyytyväisiä teatterin nimenmuutokseen ja ovat pitäneet uutta nimeä jopa mahdottomana lausua. Kysytään parhaalta mahdolliselta tietolähteeltä eli #-teatterin pääjohtajalta.
”Hyvä kysymys. Asia on paljon yksinkertaisempi kuin mitä mediassa on annettu ymmärtää: # lausutaan kuten se kirjoitetaan.”
Eli miten?
”#:n hienous on siinä, että se sopii moneen suuhun, ikään kuin muokkautuu sanojansa kuuloiseksi. Tämä on juuri tätä moniarvoisuutta, johon me olemme #-teatterissa vahvasti sitoutuneet.”
Kuinka Alfa-Susi itse lausuisi #:n?
”No tuota… Rakkaalla lapsella on monta nimeä, joten teatterin sisäisessä viestinnässä puhutaan yleensä Täysin todesta teatterista. Ja Pasi – meidän markkinointipäällikkö – yleensä Alepa-teatterista. Eikun siis, nyt eksyttiin ihan aiheesta. Poistathan Alepa-viittauksen lopullisesta jutusta?”
Lähestyessämme pohjoissiiven kahvilaa joku spraymaalaa #-teatterin tuliterää julkisivua. Alfa-Susi ei hätkähdäkään.
”Jape! Mikä buugi jou jou?”
Spraymaalaaja kohottaa katseensa ja nyökkää, mutta vaikuttaa siltä, kuin hän laittaisi tervehdyksen myötä kuulokkeistaan musiikkia vain kovemmalle. Alfa-Susi kiitää jo kohti seuraavaa esiteltävää kohdetta, mutta saan ”Japen” huomion vielä kiinnitettyä ja hän laskee kuulokkeensa hetkeksi kaulalleen.
Oletko sinä siis töissä täällä?
”Mjoo. Faija lupas fyrkkaa ja pleikka vitosen jos ’teen hommia, joita muu teatterihenkilökunta ei jaksa tehdä’. Et mjoo.”
Olen juuri esittämässä Japelle jatkokysymyksen, kun Pasi Pöhöttäjä-Pöhisijäksi itsensä esittelevä henkilö saapuu riemastuen paikalle. Yllään hänellä on kirkkaan keltaiset vaatteet, joissa lukee Alepa useaan otteeseen.
”No tervepä terve terve terve! Tänään on se suuri haastattelu, eikö? Hyvä, että ehdin paikalle, minulla oli työvuor– yhteistyöneuvotteluita paikallisen Alep– elinkeinoyrittäjän kanssa. Jostain syystä minua ei kutsuttu mukaan tähän haastatteluun, mutta näitä sattuu, näitä sattuu. Jape, mikä mestariteos, kuin nykypäivän Pollock! Niin mitä kysyitkään? Minä tiedän kaiken, mitä teatterissa tapahtuu.”
Jape laittaa kuulokkeet pikaisesti takaisin korvilleen ja vääntää ilmeisesti volyyminapista musiikin vielä kovemmalle. Pöhöttäjä-Pöhisijä naurahtaa ja mutisee jotain lapsista ja siitä, että sellaisia he ovat, jonka jälkeen hän ohjaa meidät Alfa-Suden luo, joka odottaa meitä kirkkaan neontekstikyltin luona.
Miksi kyltissä lukee Alepa?
”Nyt on sanottava, etten yhtään tiedä. Tämä tuli, niin kuin sanotaan, yllätyksenä minulle. Pasi oli vastuussa neonkylteistä. Pasi?”
”Niin no siis… Heh… Tämä on tätä, niin kuin sanotaan, moderniutta. Tuodaan Alepa lähemmäksi yleisöä– eikun läpäistään neljäs seinä. Niin. Annetaan kapitalismin näkyä. Eikun. Jape selitti tämän niin paljon paremmin.”
Olemme kääntymässä takaisin Japen puoleen kysyäksemme, onko kyseessä todella jokin postmoderni kapitalismin ja taidejärjestelmän välinen yhteenotto vai vain kaupallinen yhteistyö, mutta Jape näyttänee poistuneen paikalta. Sen sijaan jatkamme kohti Pohjoissiiven aulan muita osia ja löydämme itsemme kahvilasta.
Sanoitte, että panostitte huonekaluvalinnoissa kotimaisuuteen, mutta miksi näissä keltaisissa tyynyissä lukee pesulapussa IKEA?
”Niin siis Ikeahan on ihan Vantaalla, Suomessa. Ja, ihan vaan meidän kesken, oletko koskaan käynyt Ikeassa? Nähnyt, kuinka halpaa ja houkuttelevaa kaikki siellä on? Kuinka hyvä bonuspistejärjestelmä niillä on? Ja entä ne lihapullat… Kotimaisuus on kotimaisuutta, mutta Ikea on ikuista.”
Uudistetussa kahviossa meitä tervehtii iloiselta vaikuttava nuorehko työntekijä, joka esittelee kahvion bonuspistejärjestelmän.
Onko teatterille tarkoitus siis hommata #-etukortti?
”Se on ehdottomasti suunnitteilla. Etukorttityöryhmä tekee työtään aamuvarhaisesta iltamyöhään ja #-etukortin lanseerauskampanjaan on varattu neljä miljoonaa. Mutta ei huolta, kaikki rahat vierivät pisteinä takaisin veronmaksajille plop plop plop.”
Siemailemme Saludolta epäilyttävästi maistuvaa Juhla Mokkaa ja yritän kysyä lisää #-etukortista ja siitä, miksi sen design muistuttaa niin paljon S-etukorttia, mutta Alfa-Susi keskeyttää minut ennen kuin kerkeän aloittaakaan.
”#-etukortin etu on sen uniikkiudessa ja riippumattomuudessa. Emme ole osa mitään ketjua, emme ole Alepa, #-etukorttia voi käyttää vain #-teatterissa ja kortin keltaisuus ei luonnollisesti viittaa Alepaan vaan suomalaisen teatterin uuteen aamunkoittoon, jonka lippulaivana #-teatteri nöyrästi toimii.”
”No siis itse asiassa kyllä #-etukortti toimii ihan vaan muutamassa Alepassakin, tai siis näin aluksi kunnes –”
Alfa-Susi näyttää tönäisevän Pöhöttäjä-Pöhisijää, joka vaikenee. Tunnelma vaikuttaa kireältä. Kysyn teatterin tulevasta ohjelmistosta ja Alfa-Susi aloittaa vastaamaan, mutta Pöhöttäjä-Pöhisijä ennättääkin ensin.
”Ihana kysymys! Kuten Jaska–”
”Jacques.”
”Kuten Jacques tuossa juuri sanoi, #-teatteri toimii alepankeltaisena suomalaisen teatterin uuden aamunkoiton lippulaivana – ja se näkyy ja tuntuu ohjelmistossa! Kaikkea emme toki vielä voi paljastaa, mutta kevään ensimmäisessä esityksessä palaamme teatterin juurille antiikin Roomaan Alepa-robottien gladiaattoritaisteluiden merkeissä.”
”Pasi, viimeisen kerran–”
Näyttäisi kuin miesten välille olisi todella syntymässä gladiaattoriottelu, mutta tilanteen keskeyttää paikalle saapuva Alepa-robotti.
Onko teatterilla näitä robotteja useampikin? Ja mikä on niiden tarkoitus?
”R2-D2, palaa lavalle! Ei, en sanonut esiinny toimittajalle, sanoin palaa lavalle. Anteeksi kovasti, nää on vielä koulutusvaiheessa. Natalia Naatti, hauska tutustua. Ja kiva, että saadaan positiivista julkisuutta! Robotteja on… ne ovat niin vikkeliä, etten ole ehtinyt laskea niitä, mutta ainakin 16 – kolme tonnia kappale, ettei mikään ex tempore -investointi! – ja ilmeisesti Pasi on ohjaamassa ensimmäisen näytelmänsä nää robotit näyttelijöinä.”
Seuraamme Naattia kohti pohjoissiiven uutta lavaa, jossa toden teolla 16 Alepa-robottia pyörii ympyrää. Lavan lattia on kirkkaan keltainen ja katsomoa koristavat punaiset tuolit.
Eikö esimerkiksi musta olisi ollut teatteri tilaksi toimivampi väri?
”Pasin valinta tämäkin.”
”Koen, että musta on niin passé, tiedätkö? Teatterin täytyy uudistua ja sitä uudistetaan vain rohkeudella ja ennakkoluulottomuudella. Ja olemme luonnollisesti kiitollisia Alepalle siitä, että he lahjoittivat meille tuhat kuppia –”
”Pasi, sähän lupasit, ettei tästä haastiksesta tule mikään mainosspektaakkeli.”
Miesten välisen gladiaattoritaistelun uhka näyttää yhä realistisemmalta, joten käännyn Naatin puoleen, joka käy läpi kolmea työkännykkäänsä stressaantuneen oloisena. Mikä on nuoremman polven teatterityöntekijän näkemys pohjoissiiven uudistuksesta? Entä mikä Naatin rooli tässä kaikessa on ollut?
”Niin minähän aloitin täällä aikanaan vuonna 2019 yliopiston harjoittelijana. Työnkuvana oli silloin suunnitella teatterin pohjoisosan pohjarakenne uusiksi. Pääaineenani oli tosiaan teatteritiede, mutta siinä sitten kolmen kuukauden aikana kävin sivussa nopeasti arkkitehtuurin opinnot, jotta pystyin tämän harkan suorittamaan. Sittemmin työnkuva on vähän vaihdellut, Jacques oli tuossa alkuvuodesta Thaimaas– sairaslomalla niin minä sitten vahdin Pasi– viimeistelin tämän remontin loppuun. Japesta on ollu tosi iso apu myös. Meillä on täällä tosi hyvä yhteisö ja ryhmähenki, ja niin hyvät työtilat myös.”
En palaa ryhmähenkeen, mutta sujautan vaivihkaa Naatille työsuojeluvaltuutetun puhelinnumeron ja käännän puheen työtiloihin. Taustahaastatteluissani on ilmennyt soraääniä, joiden mukaan kaikilla #-teatterin työntekijöille ei löydy työtiloja ja kun niitä löytyy, on ihmisiä kenkälusikoitu oikein olan takaa. Kuinka Naatti kommentoi näitä kommentteja? Entä millainen työtila Naatilla itsellään on, pääsisikö sen näkemään?
”No Jacquesilla on tosiaan tuo ylin kerros kokonaan itsellään, hän kuulemma kirjoittaa parhaiten kun pääsee nauttimaan auringonvalosta. Niin siihen kattoikkunaan meni kyllä sitten aikalailla ikkunabudjetti, mutta ensi keväällehän meille on tulossa se Hamletin uusi versio, jossa Hamletin ääni viimein kuullaan, niin selvästi ikkunoista on ollut apua. Ja niin, näihin muihin soraääniin en nyt osaa kommentoida, minulle itselleni remontoitiin tämä meidän vanha siivouskomero, että kyllä tässä hyvin mahtuu seisomaan ja löytyy yksi pistorasia, kattolamppu tulee ilmeisesti ensi viikolla. Ja Pasi tekee sitten töitä aika pitkälti Alepan kassalt– kotoaan käsin.”
Kello rientää. Pohjoissiiven avajaiset, joihin on tulossa koko Suomen kerma tasavallan presidenttiä myöten, alkavat tunnin päästä, joten päästän Naatin taittamaan käsiohjelman ja hoitamaan seitsemän muuta asialistallaan olevaa ”ihan viime hetken pikku askaretta”. Palaan Alfa-Suden ja Pöhöttäjä-Pöhisijän luokse; Alepa-robotti on ottanut diplomaattiset keinot käyttöön rauhoittaakseen miesten välit ja laulaa pasifistisia tuutulauluja.
Vielä viimeinen kysymys – viimeinen, johon suostuttiin vastaamaan; Alepa-kytköksistä saan kuulemma ”viestiä juristilta, eikun vitsi hehe” – illan ohjelmistosta: miksi näin juhlavaan tilaisuuteen on valittu näytelmäksi mystisen anonyymiksi jäävän PPP:n ”Oodi keltaiselle” eikä jotain kotimaista klassikkoa, tai vaikka tilaustyötä joltain tämän hetken merkittävältä suomalaisnimeltä?
”Niin kyllähän sitä Nummisuutareita ja Niskavuoren naisia mietittiin, mutta palattiin ihan sen kysymyksen äärelle sitten, että mitä oikeastaan on teatteri nykymaailmassa. Ja kun siihen ei löydetty vastausta niin valittiin tämä teos meidän yhdenmukaistamissuunnitelman takia, Jape tietää siitä enemmän!”
Näihin mystisiin kommentteihin jätän #-teatterin tällä kertaa ja palaan kotiin hetkeksi valmistautumaan illan avajaisia varten. Ulko-ovella vielä vilkaisen kännykän kompassiin, jonka punainen viisari valuu kohti etelää.
#
Miten Jacques ja muu #-teatterin väki suhtautuu Pasin yhä hurjemmiksi yltyviin taiteellisiin visioihin? Kuka on kavaltanut viisi miljoonaa #-plussapistettä? Alkaako Natalia saada palkkaa 45 palkattoman harjoittelukuukauden jälkeen? Se selviää ensi kerralla!
ARTIKKELIKUVA: Michael John Goodman, The Victorian Illustrated Shakespeare Archive.