Mistä juontuu harvojen ja valittujen esitysten supernovamainen suosio? Yksi lähivuosien suurimmista teatterisensaatiosta Hamilton: An American Musical nostattaa edellä mainitun lisäksi kysymyksiä näytelmien pohjimmaisesta luonteesta: millä perustein näytelmää voidaan kutsua fantasiaksi tai jopa fanifiktioksi? Hamiltoniin ei kuitenkaan suhtauduta pelkästään ihaillen, vaan se on aiheuttanut jopa cancelointi-vaatimuksia. Selvästi fanifiktiolla siis on varjonsa. Tämä essee kysyy, miten Hamilton soveltuu fanifiktion muottiin ja mitä tarpeita fanifiktiomuotoinen näytelmä täyttää.
On hypeä ja on Hamilton-hypeä. Musikaalista vuonna 2019 New York Timesin kesäkoulussa ”Theater in New York” -nimisen kurssin pitäneen kirjailijan Martha Southgaten mukaan hän ei ole havainnut vastaavanlaista hypeä yhdenkään muun näytelmän kohdalla. Mitä hypetetystä Hamiltonista siis pitäisi tietää? Kantaesityksensä tammikuussa 2015 The Public Theaterissa New Yorkissa saanut Hamilton: An American Musical keskittyy Alexander Hamiltoniin, Yhdysvaltain karismaattiseen ensimmäiseen valtiovarainministeriin, joka on kuitenkin aiemmin jäänyt muita Yhdysvaltain perustajaisiä vähemmälle huomiolle. Hamiltonin elämän ja tekojen puimisen sivussa käydään kaksintaisteluita, juonitellaan vallan kulisseissa ja perustetaan uusi valtio, Yhdysvallat. Musikaalin on säveltänyt ja kirjoittanut nyt lähes kulttimaineeseen noussut Lin-Manuel Miranda.
Hamiltonin voittokulku alkoi kuitenkin jo kauan ennen kantaesitystään. Vuonna 2009 Miranda esitti musikaalin avauslaulun presidentti Barack Obaman White House Poetry Jam -tapahtumassa. Esityksestä tuli viraalihitti, jonka myötä jo Hamiltonin ensimmäiset pääsyliput menivät kuin kuumille kiville. Suurin osa ihmisistä taas kuuli Hamiltonista ensimmäisen kerran, kun NPR-julkaisu arvosteli sen syyskuussa 2015. Kansainvälinen mediakiinnostus oli välitön. Heinäkuussa 2020 musikaali lisättiin Disney+-suoratoistopalveluun, mikä ei ainakaan laannuttanut Hamilton-hypeä. Omalta osaltaan Hamiltonin suosiota on varmasti siivittänyt hiphopin suursuosio, sillä rap, hiphop ja r&b ovat musikaalin käytetyimmät genret.
Onko yksi syy Hamiltonin suursuosiolle se, että musikaali näyttäisi olevan fanifiktiota?
Hamilton voimaannuttavana fanifiktiona
Toimittaja Aja Romanon mukaan fanifiktio on ”fanin kirjoittama luova teksti, joka tulkitsee uudelleen tai laajentaa olemassa olevaa materiaalia tai fanifiktion kohteena olevan pohjamateriaalin alkuperäistä maailmaa”. Miksi fanifiktio sitten puree ihmisiin? Romano sanoo seuraavasti: ”Fanifiktion perustavanlaatuinen tavoite on asettaa fanifiktion tekijä aggressiivisesti ja julkeasti tarinoihin, jotka eivät kerro hänestä ja joiden ei koskaan ollut tarkoituskaan kertoa hänestä tai edustaa häntä.” Romanosta Hamilton on hyvin tyypillistä fanifiktiota. Samalla hän muistuttaa, että fanifiktion luonteeseen kuuluu myös fanifiktion kohteena olevan pohjamateriaalin alkuperäisen maailman kommentoiminen kriittiseenkin sävyyn. Romanon mukaan Hamilton on ”postmoderni metatekstuaalinen fanifiktioteksti, joka toimii tismalleen samalla tavalla kuin valtaosa fanifiktiosta toimii: se kaappaa fanifiktion kohteena olevan pohjamateriaalin alkuperäisen maailman takaisin faneille”. Romano täsmentää, että Hamiltonin fanifiktion kohteena olevan pohjamateriaalin alkuperäinen maailma koostuu Yhdysvaltain historiasta, ja että pelkän selektiivisen uudelleenkerronnan sijaan Hamilton muokkaa historiaa.
Hamiltonia voi pitää usealta kantilta voimaannuttavana. Jo musikaalin roolitus on poikkeuksellinen: esimerkiksi monien Yhdysvaltain perustajaisien rooleissa nähdään usein rodullistettuja näyttelijöitä. Romanon mukaan rodullistettujen näyttelijöiden roolittaminen sellaisiksi henkilöiksi, jotka tosielämässä eivät olleet rodullistettuja, on usein tarkoituksellinen poliittinen kannanotto, mutta siitä saattaa usein tulla kannanotto myös ilman alkuperäistä tarkoituksellisuutta olla kantaa ottava. Kummasta on kyse Hamiltonin kohdalla? Vain Miranda tietää varmasti, mutta Romanon mukaan Hamilton kuuluu ensimmäiseen kategoriaan. Hän muistuttaa, että musikaalissa eksplisiittisesti kerrotaan tuhoamispyrkimyksistä seuraavissa säkeissä: ”I’m passionately smashing every expectation/every action’s an act of creation”, mikä tulisi ymmärtää myös fanifiktion kohteena olevan pohjamateriaalin alkuperäiseen maailmaan liittyvänä lausahduksena. Hamiltonissa siis on vahvana pohjavireenä Yhdysvaltain historian dekonstruointi ja uudelleenrakentaminen. Romano lisää:
”Kuten lukuisat fanifiktion kirjoittajat ennen häntä, Miranda selkeästi rakastaa fanifiktion kohteena olevan pohjamateriaalin alkuperäistä maailmaa, mutta hän ilmaisee tätä rakkautta repimällä kohteensa riekaleiksi. Kuten lukuisat fanifiktion kirjoittajat ennen häntä, hän pysyy yhtä lähellä autenttisuutta kuin mahdollista samalla kuin täysin dekonstruoi sen maailmankatsomuksen, mikä hänelle on annettu. Miranda ei käytä tekstiään ainoastaan pitääkseen hauskaa sen kanssa ja juhlistaakseen Yhdysvaltain historiaa vaan kritisoidakseen kaikkea tässä historiassa – tähän hänelle antaa uniikin näkökulman se, että hän on puertoricolaisten maahanmuuttajien poika kirjoittamassa Karibialta tulleesta yhdysvaltalaisesta maahanmuuttajasta.”
Hän lisää, että Hamilton ”tarkastelee kriittisesti amerikkalaisen unelman myyttiä ja repii alas idean siitä, että Yhdysvallat ilmaantui yhdestä ainoasta kulttuurisesta identiteetistä, joka kuuluu ainoastaan vaaleaihoisille eurooppalaisille maahanmuuttajille ja heidän jälkeläisilleen”. Jokaisella Yhdysvaltalaisella – ja monella Yhdysvaltojen ulkopuolellakin – lienee suhde amerikkalaiseen unelmaan, joten tällainen kriittinen tarkastelu on varmasti tervetullutta.
Hamilton esitetään kansanmiehenä, jolloin yleisöstä tuntuu, että he ”aktiivisesti muokkaavat tulevaisuutta tekemällä menneisyyden heistä kertovaksi”.
Hamiltonin inspiraationa toimineessa Ron Chernow’n Alexander Hamilton -elämäkerrassa korostetaan sitä, kuinka Hamiltonin nuoruusvuodet muokkasivat hänen suhdettaan Yhdysvaltoihin. Tämä näkyy selkeästi myös musikaalissa. Tosielämän Hamilton kuului eliittiin ja teki elämäntyönsä eliitin eikä, kuten Yhdysvalloissa on tapana sanoa, 99 % vuoksi. Romanon mukaan onkin voimaannuttavaa, että Hamilton esitetään kansanmiehenä, jolloin yleisöstä tuntuu, että he ”aktiivisesti muokkaavat tulevaisuutta tekemällä menneisyyden heistä kertovaksi”. Romano lisää, että merkittävä osa Hamiltonin tarinaa on myös taistelu siitä, että marginalisoidut ryhmät saadaan kunnolla osaksi Yhdysvaltain rakentamista.
Kantaesityksensä aikoihin tammikuussa 2015 Hamilton tuntui Romanon mukaan ”progressiiviselta ja täynnä toivoa olevalta”. Romano kuvailee musikaalia monimuotoiseksi, yllättäväksi ja itsetietoiseksi historialliseksi dekonstruktioksi. Sellaisena se sopi täydellisesti hetkeen, jolloin uskottiin Hillary Clintonin jatkavan ”presidentti Obaman ajan demokraattista idealismia ja inklusiivisuutta”. Lisäksi koronapandemia myötä hetkeen ei ole noussut esiin uusia suuria teatteritapauksia, mikä antaa lisää elintilaa Hamilton-hypelle.
Fanifiktioon eivät mahdu varjot
Mutta onko Hamiltonin menestys irvokasta? Tätäkin on esitetty. Vaikka Hamiltonin otetta diversiteettiin on laajasti ylistetty, aihe on kiistanalainen. Toimittaja Anjali Pajjuri kokee diversiteetin ”niin Hamiltonin suurimmaksi attribuutiksi kuin sen suurimmaksi haasteeksi”. Keskustelu aiheesta on käynyt kuumana Twitterissä, jossa musikaalin canceloimiselle on oma tunnisteensa: #cancelhamilton. Suorasanaisin kritiikki lienee tullut kirjailija Ishmael Reediltä, jonka mukaan Hamiltonin roolitus, jossa rodullistetut näyttelijät näyttelevät Yhdysvaltain perustajaisiä, joista moni oli orjanomistajia, on suoraan verrattavissa siihen, jos juutalaiset näyttelijät näyttelisivät natsiupseereita. Hän on myös kirjoittanut Hamilton-kritiikistään vuonna 2019 kantaesityksensä saaneen näytelmän nimeltään The Haunting of Lin-Manuel Miranda.
Miranda on ottanut useita huomattavia vapauksia kuvaamansa historian suhteen. Tämä on kiistämätön fakta. Mielipidekysymys taas on, kuinka oikein hän on toiminut. On ollut puhe jopa valkopesusta, ”tekstistä, joka tukee sekä tummaihoisten oikeutta elämään että valkoisten ylivaltaa” sekä historiallisen henkilön, Hamiltonin, glorifioimista viihdearvon vuoksi. Olisiko Hamiltonista tullut samanlainen megamenestys ilman tätä glorifiointia? En usko. Ihmiset tarvitsevat jotain, mihin uskoa ja johon peilata omia tavoittamattomalta tuntuvia unelmiaan ja huomata, että joku on onnistunut siinä. Romano koskettaa jotain olennaista kommentoidessaan seuraavaa: ”Minusta kaikkein terävimmät ja paikkansapitävimmät historian esittämistä koskevat kritiikit, joita esityksestä voi esittää, ovat koko ajan tarkoitettu osaksi esitystä.” Hamilton siis pitää otteessaan, koska monisyisenä teoksena siitä saa helposti eri katselu- ja kuuntelukerroilla eri asioita irti. Southgaten mukaan Hamiltonia ympäröivät vaihtelevat debatit pitävät sen relevanttina.
Miranda on useampaan otteeseen kommentoinut Hamiltoniin kohdistuvaa kritiikkiä. Vuonna 2020 hän sanoi seuraavasti: ”Emme ole koskaan käsitelleet loppuun menneisyyttämme. Emme ole koskaan käsitelleet loppuun perustajaisien syntejä.” Miranda on myös kommentoinut, että kaikki Hamiltoniin kohdistuva kritiikki on validia.
Onko niin, kuten alkuperäisessä miehityksessä James Madisonia ja Hercules Mulligania näytellyt Okieriete Onaodowan on sanonut, että Hamilton saa kehuja ja haukkuja samoista asioista? Onaodowan on kommentoinut asiaa seuraavasti:
”Hamilton on kuin mikä tahansa muu taideteos. Jokainen saa siitä irti mitä haluaa. Olen nähnyt ihmisiä, jotka eivät pitäneet esityksestä, koska ylistämme näitä ihmisiä, jotka olivat orjanomistajia ja joiden mielestä tummaihoiset ihmiset olivat kolme viidesosaa -henkilöitä. Tällainen kritiikki on sataprosenttisesti paikkansapitävää. Mutta sitten oli muita ihmisiä, jotka tulivat… ja todennäköisesti miettivät, että ’Kyllä, vihdoin tummaihoiset ihmiset tietävät asemansa ja kertovat – oikeutetusti – uudelleen perustajaisien tarinan’.”
Hamiltoniin voi lukea paljon kaikenlaista. Laajasti esitetään, että tummaihoisten roolihahmojen ja orjuudesta puhumisen puute ovatkin metakritiikkiä historiasta, jossa juuri tämä puute on usein näkyvillä. Merkkinä tarkoituksellisuudesta Romano näkee siinä, että Mirandalla on vankka tuntemus niin hiphop-kulttuurista kuin internet-kulttuurista, ”joissa tällainen kerroksellinen meta-kommentointi ja implisiittinen dialogi yleisön kanssa ovat perustavanlaatuisen tärkeitä työkaluja”. Myös rodullistettujen näyttelijöiden roolittaminen henkilöiksi, jotka todellisessa elämässä eivät olleet rodullistettuja, toimii hänen mukaansa merkkinä samaisesta asiasta. Musikaalin menestys tuntuukin osittain pohjautuvan siihen, että sen kanssa voi käydä lähes loputtomasti dialogia ja projisoida siihen yhteiskunnallisia huolenaiheita.
Samaistuttava teos
Hamilton herättää vahvoja tunteita, ja musikaali on selvästi ristiriitainen teos. Vahvat tunteet kiinnostavat ihmisiä, niin myös sisäiset ristiriidat. Tämä lienee vaikuttanut olennaisesti Hamiltonin alati jatkuvaan menestykseen. Myös sen fanikunta on moninainen: niin Obama kuin hänestä poliittisella kartalla hyvin etäällä oleva entinen varapresidentti Dick Cheney ylistivät esitystä. Pajjuri kutsuu musikaalia ”Hamiltonin helposti pureksittavaksi fantasiaksi”. Hänen mukaansa Mirandan vakaa usko maahanmuuttajien sisukkuuteen on saanut hänet esittämään Hamilton niin, että musikaalin katsoja on hänen puolellaan, mikä puolestaan inspiroi sellaisia nuoria, joille ei muuten ole julkisuudessa tarjolla paljoa samaistuttavia hahmoja.
Romanon mukaani Hamilton voidaankin nähdä ”ironisen optimistisena rakkauskirjeenä Yhdysvalloille”. Kuten Romano muistuttaa, Miranda on itse kokenut idealisoidun version amerikkalaisesta unelmasta ja löysi Hamiltonista sukulaissielun. Sama tapahtui Mirandan mielessä monen 90-luvun vaikutusvaltaisen räppärin kohdalla. Miranda näki paralleelin ikonisiin räppäreihin niin voimakkaana, että jopa samaisti jokaisen Yhdysvaltain perustajaisän johonkin räppäriin, esimerkiksi Hamiltonia Miranda kuvaa sanoin ”Eminem meets Sweeney Todd”. Uskon, että Mirandan omakohtaisuus Hamiltonia kirjoittaessa vetoaa yleisöön, varsinkin aikana, jolloin taideteoksen tekijän halutaan usein olevan vahvasti esillä.
Toimittaja Edward Delmanin mukaan Hamiltonin tärkeänä tavoitteena on tehdä historiasta niin samaistuttavaa kuin mahdollista. Miranda asettaa sanansa seuraavasti: ”Tämä on tarina siitä, millainen Yhdysvallat oli aiemmin, kerrottuna nykypäivän Yhdysvalloista, ja haluamme poistaa kaiken mahdollisen välimatkan nykypäivän yleisön ja tämän tarinan välillä.” Juuri tällainen lähelle pääseminen vetoaa ihmisiin, jotka etsivät – varsinkin nyt koronan jälkimainingeissa – aitoja kohtaamisia.
Miranda toteaa: ”Uskon, että salainen ainesosa (musikaalin) sanojen takana on innostukseni oppia näistä asioista.” Ehkä yksi perustavanlaatuinen syy Hamiltonin suursuosioon on, että musikaali opettaa ihmisiä havainnoimaan menneisyyttä, ja sitä kautta myös nykyisyyttä, uudesta näkökulmasta – ja entistä omaehtoisemmin.
Lähteet:
Delman, Edward. How Lin-Manuel Miranda Shapes History. The Atlantic 29.7.2015. https://www.theatlantic.com/entertainment/archive/2015/09/lin-manuel-miranda-hamilton/408019/.
Mercuri, Monica. ‘Hamilton’ Breaks Record As The Highest-Charting Cast Album On The Billboard 200 Since 1969. Forbes 13.7.2020. https://www.forbes.com/sites/monicamercuri/2020/07/13/hamilton-breaks-record-as-the-highest-charting-cast-album-on-the-billboard-200-since-1969/?sh=5e273c395851.
Pajjuri, Anjali. Hamilton’s Cultural Significance — And Potential Cancellation — Amidst Black Lives Matter. Teen Ink 22.12.2020. https://www.teenink.com/opinion/movies_music_tv/article/1116674/Hamiltons-Cultural-Significanceand-Potential-Cancellationamidst-Black-Lives-Matter. Viitattu alun perin 14.4.2022 samaan artikkeliin sittemmin poistuneella The Bean Mag -sivustolla.
Romano, Aja. Hamilton is fanfic, and its historical critics are totally missing the point. Vox 7.4.2016. https://www.vox.com/2016/4/14/11418672/hamilton-is-fanfic-not-historically-inaccurate.
Romano, Aja. Why Hamilton is as frustrating as it is brilliant — and impossible to pin down. Vox 3.7.2020. https://www.vox.com/culture/21305967/hamilton-debate-controversy-historical-accuracy-explained.
Silverman, Jeffrey. The World Turned Upside Down: Hamilton, Disney+ and the Great Democratization of Musical Theater. Samba TV 29.7.2020. https://www.samba.tv/resources/the-world-turned-upside-down-hamilton-disney-and-the-great-democratization-of-musical-theater.
ARTIKKELIKUVA: Disney+. Kuvassa Anthony Ramos (vas.) John Laurensin roolissa, Lin-Manuel Miranda Alexander Hamiltonina, Daveed Diggs markiisi de Lafayettena ja Okieriete Onaodowan Hercules Mulliganina HAMILTON-nimeä kantavassa taltioinnissa Broadwayn näyttämöversiosta.