Esitys kutsuu katsojansa tutustumaan sirkuksen, oopperan ja tanssin ihmeelliseen maailmaan.
Näin ensimmäisen CircOperan kun se tuli ensi-iltaan Kansallisoopperassa syksyllä 2016. Muistan esityksen olleen lumoava – ja yhtä lailla lumoava oli CircOpera 2.0, joka palasi nyt Kansallisoopperan näyttämölle myytyään kaikki näytöksensä loppuun ensimmäisellä kerrallaan vuonna 2022.
Jere Erkkilän ohjaama teos yhdistelee nykysirkusta, oopperaa ja tanssia yhdeksi karnevalistiseksi esittävän taiteen ilotulitukseksi. Orkesterin soittaessa huippusirkustaiteilijat tekevät henkeäsalpaavia temppuja, laulajat loistavat klassikkoteosten tulkinnoissaan ja upeat tanssijat toimivat ikään kuin siltana tai liimana näiden maailmojen välissä, sitoen koko paketin napakasti yhteen.
Joni Pakanen vastaa CircOpera 2.0 -esityksessä nähtävistä illuusioista. Kuva: Emma Suominen
CircOperassa riittää katsottavaa, sillä koko ajan tapahtuu jotakin. Esityksen aloittaa Joni Pakanen, jonka tirehtöörimäinen hahmo kuljettaa katsojia läpi esityksen. Pakasen illuusiot kiinnittävät katsojan huomion. Pieni hohtava valopallo toimii kuin kipinänä itse esitykselle.
Pian näyttämön valtaa kavalkadi mitä värikkäimpiä hahmoja. Jokainen laulaja, oli kyse sitten solisteista tai kuorosta, on pukeutunut räväkästi niin, että jokaisessa lavalla näkyvässä hahmossa riittää tarkasteltavaa. Se onkin tärkeää silloin, kun laulajat turvaavat tekniselle henkilökunnalle aikaa toteuttaa näyttämöllä sirkuksen vaatimia valmisteluja. Esimerkiksi esityksen loppupuolella nähtävä huikea kuolemanpyörä saapuu dramaattisesti katosta tulilieskojen saattelemana, mutta kuoron uskomattoman vahva tulkinta Verdin Requiemista tutusta Dies Iraesta on se, jonka turvin kaikki kuolemanpyörän vaatimat tekniset valmistelut voidaan tehdä rauhassa. Vaihdot sujuvatkin sulavasti ja helpon näköisesti läpi esityksen, ja Kansallisoopperan tekninen henkilökunta ansaitseekin omasta suorituksestaan vähintään yhtä kovat aplodit, kuin jokainen esiintyjä – ja nuo aplodit he myös saavat esityksen lopuksi.
Aplodeja yleisöllä riittää myös läpi esityksen, kun sirkustaiteilijat suoriutuvat mitä ihmeellisimmistä tempuista. Harmillisesti nämä aplodit ajoittain hukuttavat laulajien upeat suoritukset alleen, ja ehkä osittain siksi yleisössä tuntui ajoittain vallitseva pieni epävarmuus siitä, milloin ikään kuin kuuluisi taputtaa ja milloin ei. Koko ensemblen ote esityksestä pysyy kuitenkin vahvana läpi esityksen huolimatta siitä, miten yleisö reagoi tai miten reaktiot vaikuttivat heidän suoritustensa kuuluvuuteen.
Erityisen mieleenpainuva hetki ja ehkäpä itselleni koko esityksen kohokohta oli kuitenkin numero, jonka äärellä koko yleisö hiljentyi täysin. Alexandra Royerin rengastrapetsinumero on henkeäsalpaavan kaunis ja suorastaan koskettava. Hänen taituruutensa sekä hänen tulkintansa herkkyys pitivät yleisön uskomattoman vahvassa otteessaan. Tuntui, ettei kukaan olisi tohtinut päästää pihaustakaan Royerin vangitsevan numeron aikana. Aplodit, vihellykset ja hurraukset hänelle säästettiin sekä hänen numeronsa että koko esityksen loppuun, ja niiden perusteella Royer nousikin suursuosikiksi.
Alexandra Royerin rengastrapetsinumero oli yksi esityksen ehdottomia kohokohtia. Kuva: Emma Suominen
Myös oopperalaulajat pääsevät CircOperassa laulamaan hieman erikoisissa olosuhteissa. Esimerkiksi kukkaduettona tunnettu Sous le dôme épais oopperasta Lakmé esitettiin niin, että solistit Iris Candelaria ja Elli Vallinoja leijuivat valjain ylös ja alas ilmassa samalla, kun Clara Laurent ja Lilyclaire Major esittivät huikeita temppuja vipulaudalla.
Kaiken kaikkiaan CircOpera 2.0 onkin esiintyvien taiteilijoiden juhlaa. Se muistuttaa kaikessa komeudessaan meitä siitä, miten uskomattoman taitavia niin sirkustaiteilijat, oopperalaulajat kuin tanssijatkin ovat, ja kuinka pitkän ja vaativan työn tulosta heidän osaamisensa on. CircOpera on myös kaikessa karnevalistisuudessaan varsin populaaria taidetta Kansallisoopperan näyttämölle, mutta juuri siksi se onkin sinne erittäin tervetullutta. Teos kutsuu katsojansa ennen muuta tutustumaan tähän ihmeelliseen maailmaan. Sopiikin toivoa, että esityksen aloittava ja lopettava valokipinä jää jokaisen katsojan sisälle asumaan mielenkiinnon ja arvostuksen kipinänä.
Artikkelikuva: Emma Suominen