Leena Kärkkäinen ja Maria Hukkamäki kävivät huhtikuussa 2024 katsomassa Kauri Honkakoski Companyn esityksen Pulpetti. Esitys herätti ajatuksia, tuntemuksia ja aistihavaintoja, joita Leena ja Maria purkavat muistiinpanoissaan.
Esityksen kuvauksesta luemme näin:
Yksi opettaja. Viisi oppilasta. Viisi pulpettia. Intensiivisen tarkka fyysisen teatterin esitys oikeaoppisuudesta.
PULPETTI on pakottavan terävä kuvaus ryhmäajattelun, vallankäytön ja perimmäisen Totuuden vetovoimasta. Se paljastaa hengellisten ja poliittisten lahkojen universaalit valtarakenteet taidokkaan kehollisen ilmaisun kautta. Teos perustuu ohjaaja Kauri Honkakosken henkilökohtaiseen kokemukseen.
Yleisöjen ja kriitikoiden ylistämä teos sai ensi-illan Helsingissä 2017. Vuonna 2019 se palkittiin arvostetuilla Scotsman Fringe First Award – sekä Summerhall Lustrum Award -palkinnoilla Edinburgh Fringe -festivaalilla.
Kävimme katsomassa esityksen Stoassa huhtikuussa 2024.
Tässä muistiinpanojamme esityksestä:
KULTTI KULTTI KULTTI
Esityksen äänimaisema on mukaansatempaava:
Junan jytke
Sydämenlyönnit
Kaaoksen uhka?
Lopuksi karnevaali
En enää muista, mitä ne äänet olivat.
Kauniit ja rytmiset iskut sekä tarkoin harkittu yhtenäinen liike – mutta mikä on harmonisen liikkeen kääntöpuoli?
Antautuminen autoritääriselle liikkeelle (monessakin mielessä).
Esitystä läpäisee rytmissä pysymisen velvoite.
(Muistamme Hinterlandin raahautuvat ja muokattavissa olevat ruumiskasat.)
Näyttelijät istuvat pulpeteissa, ottavat kirjan ja lukevat samassa tahdissa – samalla tavalla → mielen sammuttaminen.
Samaan aikaan voisi lukea tätä 60-luvun koululuokkaestetiikasta ammentavasta näyttämökuvasta koulutusjärjestelmän muutoksia, yhteiskunnan tasapäistämisen kommentaaria tai toisaalta äärimmäisen kultin aivopesua
= tulee mieleen biisi we don’t need no education.
Honkakoski on viitannut kiinnostukseensa tutkia kultin ymv. valtarakenteen muodostumista. Tästä suoraa heijastumaan ovat esityksen kaiut baletin liikkeistöstä. Tulee mieleen Buddhafield-kultti, jossa jäsenet rakensivat johtajalleen balettisalin. Myös Pulpetissa harjoitellaan yhtenäistä liikkeistöä – olisiko dramaturgiassa voinut lähteä poispäin yleisestä kohti yksittäisen esikuvan malliesimerkkiä? Olisiko se tuonut lisää konkretiaa koreografiaan?
Eteenpäin vyöryvä pulpettijono, jossa näyttelijät tempoavat rattaiden lailla eteenpäin → järjestyksen ja opin kulkeminen kehossa → ylisukupolvisuus → jatkumo.
Yksi teoksen vaikuttavimmista kohtauksista ❤️ (Tuli mieleen vähän Meyerhold 😀)
Olisiko toisteisuutta voinut kuitenkin rikkoa ja olisiko rikkominen voinut kirkastaa teoksen kokonaisdramaturgiaa?
Välillä liikesarjojen toistaminen jatkuu niin pitkään, että ne alkavat tuntua harjoitteenomaisilta.
Voiko olla, että jokin ensi-illan keskusteluympäristön aiheet, kuten Trumpin valtaan astuminen ja valeuutiset tms, vaikuttaa teoksen taustalla omana merkitysyksikkönään, joka ei vaikuta tässä ajassa niin ajankohtaiselta. Olisiko teos tarvinnut päivittämistä?
Tarvitsenko minä katsojana lisää merkityksiä?
Oppilaat muovautuvat johtajansa marionettinukeiksi, jotka eivät liikahdakaan ilman johtajansa vetoa naruista. Yksityisen persoonan nujertaminen. Mutta toisaalta ei ole ehkä yhtenäistäkään henkeä, vaan vain johtajan visio.
Patsas joukkojen johtajana
Jumalpatsas?
Epävarmalle johtajalle joukko on pelottava uhka, joka voi kääntyä vastaan koska vaan.
Mitä tapahtuu, kun karismaattinen johtaja kuolee?
Tämä oli hyvin tunnistettava hetki kultin elämänkaaren kuvauksessa ja miksipä ei vaikka Neuvostoliiton johtajakuvaston kanssakin.
Kiinnostavaa, miten vallankäytön mallintaminen laajenee kultin tasolta myös laajaksi yhteiskunnalliseksi kysymykseksi. Silti jäin kaipaamaan jotain konkretiaa…
Valokäytävä lavan takaosassa ja seuraajajoukkion jono aivan kuin Hinterlandissä.
Lähdettiinkö matkalle kohti joutomaata?
Jälkikäteen teos herättää pohtimaan pienten yhteisöjen asettamia rajoja ja rajauksia yksilölle.
Hurmoksellisen yhteisöllisyyden muuttuminen pakottavaa yhteiskontrollia kohti.
Miten helposti olisin valmis asettumaan kontrolloitavaksi? Indivisualistinen kulttuurimme korostaa myös OMAAN ryhmään kuulumista. Miten voimme tunnistaa vallankäytön rakenteita omasta ryhmästämme?
Pulpetti -esityksen sisaresitys Hinterland (joutomaa) on seuraavan kerran nähtävissä 27.7.2024 Mustan ja Valkoisen teatterifestivaaleilla Imatralla
TYÖRYHMÄ:
Ohjaus, dramaturgia: Kauri Honkakoski / Esiintyjät: Karina Degaspari (Br), Kauri Honkakoski, Sonja Järvisalo, Josefin Karlsson (Se), Liv Meijer Nordgren (Se), Freia Stenbäck / Alkuperäinen kokoonpano: Kauri Honkakoski, Julia Johansson, Josefin Karlsson (Se), Charlott Lihnell (Se), Liv Meijer Nordgren (Se), Freia Stenbäck / Valosuunnittelu: Sisu Nojonen / Äänisuunnittelu: Tuuli Kyttälä / Kuvat: Michaela Bodlovic / Traileri: Jonathan Rankle (Trailerin äänisuunnittelu: Tuuli Kyttälä)
Tukijat: Suomen kulttuurirahasto, Wihurin rahasto, Svenska kulturfonden, Taiteen edistämiskeskus, Helsingin kulttuurikeskus, Opetusministeriö, Nygréns stiftelse, Vantaan tanssiopisto
Artikkelikuva: Michaela Bodlovic