Pride-kuukauden kunniaksi T-efekti julkaisee koko kuun ajan teemaan liittyviä juttuja. Ensimmäisenä pohdimme Kinky Boots -musikaalia ja sen Lola-hahmoa. Kirjoituksen pohjana on keskustelu, jonka osanottajat ovat valkoisia ja cis-sukupuolisia, joten otamme avoimin mielin vastaan kommentteja ja korjauksia asioista, joihin rajallinen kokemuksemme on jättänyt katvealueen! Tarkoituksenamme ei ole myöskään kritisoida yksilöitä tai heidän roolisuorituksiaan, vaan pohtia taustalla vaikuttavia tekijöitä ja suurempia rakenteita.

Kinky Boots -musikaali perustuu vuonna 2005 valmistuneeseen samannimiseen elokuvaan. Elokuvassa kenkätehtaan perijä Charlie tutustuu Lolaan, joka tarvitsee korkokengät miesten koossa drag-lavalle ja arkikäyttöön. Lola laulaa iltaisin yökerhossa taustatanssijoidensa, “enkeleiden”, kanssa, kulkee kaduilla ylpeänä väkivallankin uhalla ja edustaa iloa sekä nautintoa. Lola ei HLBTIQ-hahmona paikannu yksiselitteisesti tiettyyn identiteettiin. Elokuvassa hahmo on määritelty sekä transvestiitiksi että drag queeniksi. Musikaalin libreton hahmokuvauksessa Lola määritellään “heteroseksuaaliseksi ristiinpukeutujaksi”. Ristiinpukeutuja-termi mielletään ja miellettiiin jo musikaalin kantaesitysvuonna 2012 loukkaavaksi, joten sen käyttö virallisessa kuvauksessa kummastuttaa. Toisaalta sen käyttö on paljonpuhuvaa, sillä se on ensimmäinen esimerkki musikaalin tavasta luonnehtia Lolaa monin, keskenään ristiriitaisin tavoin ja jättää lopulta katsoja arvuuttelemaan, miten hahmoa tulee tulkita.

Transvestiitin ja drag queenin käsitteet sekoitetaan usein keskenään. Transvestiitit luetaan kuuluvaksi transihmisiin, joiden sukupuoli-identiteetti tai sukupuolen ilmaisu eroaa joskus tai aina heille syntymähetkellä määritellyn sukupuolen odotuksista. Transvestiitti on tyytyväinen syntymässä määriteltyyn sukupuoleen, mutta kokee tarvetta ilmaista myös tälle määritelmälle binääriajattelun mukaisesti vastakkaista sukupuolta. Drag taas on taidemuoto, jossa pukeutumisen avulla leikitellään sukupuolilla ja sukupuolirooleilla. Drag paikantuu tyypillisesti julkisiin esiintymistilanteisiin, eikä draghahmo ole sama kuin dragtaiteilijan arkiminä. Transvestiitin kohdalla sukupuolen ilmaisua ei sen sijaan määritä esitystilanne. Kinky Bootsin Lola on kuitenkin Lola niin lavalla kuin sen ulkopuolellakin.

Mikäli muistamme oikein, Kinky Bootsissa on ainoastaan yksi kohtaus, jossa Lola ilmaisee miessukupuolta: kerran Charlien kenkätehtaalle saapuessaan Lola on pukeutunut omien sanojensa mukaan miesten vaatteisiin, joita hän ei koe lainkaan omikseen. Jos Lolalla on jokin omalta tuntuva tapa ilmaista miessukupuolta, sitä ei nähdä musikaalissa. Tällainen representaatio Lolasta aiheuttaa väistämättä hämmennystä vielä senkin lisäksi, että terminologia on valtaosalle katsojista epäselvää. Onko Lola transvestiitti vai kenties transsukupuolinen eli henkilö, joka kokee syntymässä määritellyn sukupuolen vääräksi? Vai ei kumpaakaan? Lolaa ei ainakaan selväsanaisesti määritellä ihmiseksi, joka kokee syntymässä osoitetun sukupuolen vääräksi. Siksi hahmoa ei voi yksioikoisen varmasti tulkita transsukupuoliseksi. Toisaalta Lolan sukupuolikokemusta ei käsitellä mitenkään tyhjentävästi. Tämä on omiaan hämärtämään sitä, miten eri sukupuolen ilmaisun muodot, eritoten transsukupuolisuus ja transvestisuus, mutta myös drag, eroavat toisistaan.

Toisaalta meidän ei tarvitse pystyä määrittelemään Lolan identiteettiä voidaksemme ymmärtää häntä. Onhan totta, että monet ihmiset eivät koe tarvetta määritellä sukupuoli-identiteettiään tai vaikkapa seksuaalista suuntautumistaan kovinkaan tyhjentävästi, ja sukupuoli ylipäätään saatetaan kokea varsin liukuvaksi käsitteeksi. On kuitenkin otettava huomioon, että fiktiolla on suuri potentiaali vaikuttaa todellisuuteen. Identiteettien tarkempi määrittely ja asianmukaisten termien korrekti käyttö laajan yleisön tavoittamassa musikaalissa voisi auttaa, kun vaikkapa transvestiitiksi itsensä määrittelevä ihminen yrittää löytää ymmärrystä identiteetilleen. Tämä potentiaali kuitenkin katoaa, jos tyydytään vain heittelemään erilaisia termejä ilmoille paneutumatta lainkaan niiden merkityksiin, ja jätetään niiden tulkinta täysin yleisön omalle vastuulle.

Vaikka esityksessä annettavien määritelmien perusteella ei pysty varmasti sanomaan, mikä Lolan sukupuoli-identiteetti on, voidaan kuitenkin ajatella, että hahmo sijoittuu kaksinapaisen sukupuolijaon väliin tai yläpuolelle. Siten Lolan rooli on näkyvä vähemmistörooli. Yleensä se on ollut lisäksi suuri, tummaihoiselle näyttelijälle varattu rooli. Jo vuoden 2005 elokuvassa Lolan roolia esittää brittiläis-nigerialainen Chiwetel Ejiofor. Lolan ihonväri ilmenee esimerkiksi Land of Lola -kappaleen lyriikoista. Kappaleessa Lola kuvaa itseään muun muassa seuraavin sanoin: “I’m Black Jesus, I’m Black Mary / But this Mary’s legs are hairy / I’m your Cocoa Butter Bitch.”

Teatterin tiedotuskeskuksen #kenenteatteri-kampanjassa pohdittiin toukokuussa suomalaisten teattereiden tekijöitä ja taiteen sisältöjä moninaisuuden näkökulmasta. Kampanjassa teatterinjohtajilta kysyttiin, miten moninaisuus toteutuu heidän teattereissaan. Vastausten perusteella suunta on oikea, vaikka tehtävää onkin vielä paljon. Kinky Bootsin Lolan rooli on esimerkki siitä, miten moninaisuus ei täällä hyvistä aikeista huolimatta aina toteudu.

Helsingin Kaupunginteatterin tuotannossa sekä Tampereen Työväen Teatteriin siirtyvässä versiossa Lolaa esittää valkoihoinen Lauri Mikkola. Esiintyjävalintaa on perusteltu sillä, että rooliin haluttiin mahdollisimman hyvä ja valovoimainen esiintyjä, eikä ihonvärillä ollut tässä roolituksessa merkitystä. Suomenkielisestä tekstistä on kuitenkin poistettu viittaukset Lolan ihonväriin, joka osoittaa että kyseessä ei ole merkityksetön seikka. Mikkolan antaman haastattelun perusteella ohjaaja Samuel Harjanne oli henkilökohtaisesti kutsunut Mikkolan koe-esiintymiseen. Kuulemma varteenotettavia vaihtoehtoja roolin esittäjäksi oli hyvin vähän. Mikkolan valintaprosessi oli pitkä ja hän kävi koe-esiintymisissä monta kertaa, sillä alkupään suoritukset eivät olleet riittävän hyviä.

Kinky Bootsin sanoma on, että erilaisuus on ihanaa ja kaikki saavat olla sitä mitä ovat, mutta suomalaisella näyttämöllä keskushenkilön alkuperäisestä identiteetistä on rajattu ulos merkittävä osa.

Vaikuttaa, että Mikkola valittiin rooliin ikään kuin koulutettavaksi. Mikkola ei ole näyttelijä, mikä ei sinänsä merkitse mitään; emme todellakaan ole sitä mieltä, että näyttelijän koulutus olisi ainoa tae ammattitaidosta! Mikkolan meriitit laulajana ja esiintyjänä ovat toki kiistattomia. Jos kuitenkin laulajasta, jolla ei juurikaan ole kokemusta näyttelijäntyöstä, voidaan kouluttaa tähän rooliin sopiva esiintyjä, olisiko vastaavan prosessin voinut teoriassa käydä sellaisen ihmisen kanssa, joka vastaisi roolihahmon kuvausta? Voisiko vastaavanlaista kouluttamista soveltaa muissa produktioissa, kun roolitetaan ei-valkoisia hahmoja?

Kinky Bootsin sanoma on, että erilaisuus on ihanaa ja kaikki saavat olla sitä mitä ovat, mutta suomalaisella näyttämöllä keskushenkilön alkuperäisestä identiteetistä on rajattu ulos merkittävä osa. Harmillisesti samalla hukkuu Lolan demografisen ryhmän vaikutus: ei-valkoisen drag queenin tai transvestiitin kokemus on eri kuin valkoisen.

Kun musikaalilibreton ympäripyöreys Lolan sukupuoli-identiteetin suhteen yhdistyy ihonväriin liittyvän tematiikan häivyttämiseen, Lolan mahdollisuus edustaa konkreettisesti mitään vähemmistöryhmää suomalaisella teatterilavalla vesittyy hieman. Hahmon ei-binäärinen sukupuolikokemus ja dragin keskeinen rooli esityksessä eivät ole myöskään johtaneet siihen, että osaa esittäisi vaikka drag-taiteilija tai transhenkilö. Mainittakoon kuitenkin esityksen ansioksi, että Lolan enkeleiden riveissä tanssi Suomessakin kaksi esiintyjää, joilla oli drag-taustaa. Drag ei tietenkään vielä tee heistä – tai kenestäkään – sukupuolivähemmistöjen asiantuntijaa, mutta drag-taiteilijoilla on kuitenkin jonkinlaista kokemusta omalla sukupuolella ja sukupuolirooleilla leikittelystä sekä sukupuolen ilmaisusta ja esittämisestä.

Saavutaan viime aikoina paljon puhuttaneeseen kysymykseen: kuka saa esittää ketä? Emme tarkoita, että esimerkiksi vain drag queenit saavat esittää drag queenejä, mutta olisiko hahmon ja esiintyjän välille voinut löytää edes jonkin yhtymäkohdan? Vähemmistöjen tuominen näyttämölle heidän kokemuksiaan käsiteltäessä olisi relevanttia ja tärkeää. Vähemmistöille on ylipäänsä tarjolla vain vähän rooleja, jolloin olisi aiheellista saada juuri tällaisiin rooleihin näyttelijöitä, joilla on suuri resonanssi roolihahmon edustaman vähemmistön kanssa.

Erilaisuuden ylistyksen sanomaa korostavalla esityksellä on hyvät edellytykset representoida moninaisuutta. Vaikka musikaalin teksti ja näyttämöllepano ovat hieman epämääräisiä sen suhteen, millaista sukupuoli-identiteettiä teos representoi, Lolan kaltaisen queer-ikonin saaminen suomalaiselle näyttämölle on suuri voitto. Toivon mukaan kotimaisessa teatteritodellisuudessa tulee vielä aika, jolloin henkilö voidaan lisäksi esittää useammassa vähemmistöviitekehyksessä samaan aikaan.

Keskusteluun osallistuivat Leena Kärkkäinen, Sanni Martiskainen, Maura Minerva, Antti Taipale ja Sofia Valtanen.

ARTIKKELIKUVA: Michael John Goodman, The Victorian Illustrated Shakespeare Archive.